Hyvä Lukijani,
jos ylläoleva kuva on alttaritaulun kokoluokkaa, niin pardon! Otokset on mökkirannasta otettu kuluneella viikolla. Tarkoitus oli viettää joku yö ulkosalla, mutta laiskuus ja mukavuudenhalu voittivat urheankin mielen.
Kävi siis niin, etten lopulta mökiltä lähtenyt kuin yhtenä aamuvarhaisena kaasuttamaan kohti Natura2000-aluetta. Muutoin retkeilin tästä tukikohdasta, kun – no tiedäthän – lokakuun yö ulkomajoituksessa ei ole juttuni. Yhtenä yönä oli vähän pakkasellakin. Kirjoitan tuosta Natura-paikasta erikseen lähipäivinä.
###
Istun nyt vakiotilanteeksi muodostuvassa asetelmassa eli pirtissä kahvikupin ääressä ennen autonrattiin siirtymistä. Vietin täällä taas viitisen päivää retriitissä puhumatta kenellekään mitään paitsi itsekseni. Jaa, kolmisen päivää sitten puhuin paikallisen metsätyömiehen kanssa puolukkaämpäreitä hakiessa. Puhuttiin taas karhuista. Joku tuttavamies oli mönkijällä liikkuessa saanut haaskakarhun peräänsä. Kontio kai luullut häiskää ruoantuojaksi. Metsämies kysyi, enkö pelkää yksin metsissä kulkiessa. Kysymys, joka mulle esitetään tavan takaa. Ja vastaan: en pelkää.
###
Olen usein miettinyt diagnoosia itselleni: Z007.1 Compulsio ambulandi in silvis (CAIS), pakkomielle jotostella metsissä.
Oirekuvaus: muussa toimintaympäristössä ilmenevä ajatusharhailu ja imaginäärinen ajatusten dispersio ilmeten jopa visuaalisina ja auditiivisina mielikuvina luonnonolosuhteissa sijaitsemisesta. Todellisuudessa on ruokakaupan kassajonossa tai vetelee rautamailalla leuhkojen italialaisten ruohokenttiin reikiä. Lopulta metsän vihreälle ovelle päästessään huokaa onnellisena, katselee havupuun latvoihin, kuulostelee tuulen ääntä ja astuu sisään luonnon tupaan. Oven päällä lukee, havuneulasia kun tarkkaan katselee, että T-E-R-V-E-T-U-L-O-A !.
Sanalla sanoen, johonkin kässeikköön on päästävä kesää talvea, satoi eli paistoi.
###
Toissapäivänä kurvasin tutulle metsätielle ja pyöräytin auton tien loppulenkuraan. Paikka, jossa vain kerran olen tavannut ketään, tuolloin paikallismiehiä metsällä. Vakio suppilovahveropaikka, toisinaan kantarellejäkin, niin niissä aikeissa risteilin metsässä. Suppilovahveroita löytyi läjäpäin, jokunen kantarellikin. Tavoite saavutettuna palailin autolle. Arvasin ja tunsinkin keränneeni hirvikärpäsporukkaa mukaani. Auton vieressä kamppeiden purku ja tarkistus: 18 vapaamatkustajaa, osalla vielä siivet tallella. Muutenkin metsässä oli nyt sakeasti kaikenlaista purevaa ja pistävää pilvinä ympärillä. Onneksi repussa on vakiokalustona hyttyshattu, puukko, valolähde, tikut ja kompassi. Niillä voi huitoa enimpiä hyökkäilijöitä.
Mökille palattuani syntyi rusina-aivoissa huippuidea: kuivatan sienet saunassa leivinpaperin päällä. Leivinpaperin! O sankta simplicitas! Eihän ne mihinkään kuivaneet. Aamusella tarkastellessa lilluivat haalennessa saunassa sieniliemilammikoissaan. Kantarellit oli onneksi kuivempia ja säästyivät. Suppilot meni suoraan kompostiin. Harmitti, koska tiesin olevani lepopäivän tarpeessa yön tunteihin venyneen Natura2000-reissun ja seuraavan päivän sienimetsästyksen jäljiltä. Mutta…
###
…seuraavana aamuna kahvikupin äärestä suoraan rattiin ja toiseen suppilopaikkaan, vielä kolmanteenkin. Taas meni päivä umpimetsissä, joita näillä selkosilla riittää. Eikä tässä vielä kaikki! Kävin tutulla kalliorotkolla ja pyörähdin toisellekin metsätien päätepysäkille. Siitä kompassisuunnalla upealle suolle, jonka takana näkyi mykistävä korpisaareke. Sinne aihkien, maapuiden ja valtavien kuusien sekaan! Upea vuossatoja säilynyt metsäsaareke, oikein huokailutti! Otin jonkun videopätkänkin kavereille jakoon, mutten kuvia. Videonpätkistä voin napata kuvaklippejä tänne myöhemmin.
Kuvassa alla on tuttu kalliolouhikko tai mikä lie oikea nimensä. Tiesin, mitä löytyy, kun haarukoi aluetta. Mökille palatessa oli kompostiin menneille sienille korvikesuppilot ämpärissä ja 11 hirvikärpästä vuokralaisina vaatteissa. Viimeiset kolme löytyivät vasta mökillä, kun kaminatulia laittaessa ja kumarrellessa tunsin jonkun kiipeävän pitkin selkänahkaa. Siellähän oli peräti trio, yhdellä vielä siivetkin.
###
Ai mikä piparkakkutaikinamittari? Kotipakastimessa on lojunut viime joulusta saakka tekemätön kaupan valmis piparitaikina tökkimässä silmään. Nappasin nyt mukaan häiritsemästä. Uunia täällä ei ole, mutta taikinahan on hyvää sellaisenaankin, vai mitä. Tytär laittoi viestiä, jotta koskas palaat. Vastasin palaavani, kun piparkakkutaikina loppuu. Tänään on se päivä. 😀
Toivon Lukijalleni iloa lokakuun päiviin, elämää ne on nämäkin, eikö totta! Ja jos oikein sylettää kuoleva luonto, pakenevat linnut ja päälle kaatuva pimeys, niin osta paakku piparitaikinaa ja anna mennä! Ja ainahan voi ottaa paketin torttutaikinaakin. Onpahan jouluatrioinnista sitten osa jo suoritettuna.
Terveisin Natura2000-asiaankin palaava Klara S, itärajan ei-prinsessa-vaan metsähobitti
Kiitos mukavasta jutusta. Nyt tiedän mikä tauti minua on koko ikänii vaivannut!
TykkääLiked by 1 henkilö
Heh, se on aika sitkeää sorttia – ja pidentää ikää ynnä hoitaa psyykettä! Kiitos,kun luit!
TykkääTykkää