Hyvä Lukijani,

nyt on alkanut neljän viikon kesäloma. Sanoisinko, että olen kuin kynsille lyöty: vain yksi etäpäivä koko aikana. En muista vuosiin tilannetta, etten kuitenkin loman aikana joutuisi jollekin työrupeamalle sitä vähän keskeyttämään.

Oikein ihmettelen, kuinka mahtaa muorin käydä eläkepäiväin tipahtaessa esirippuna etehen. Olen jo kalenterista sellaista päivää sivusilmällä katsellut. Vielä joku vuosi sorvin äärellä – jos siis töitä vapaana taiteilijana riittää. Julkisen puolen virkaan en mene enää kuin pakkotilanteessa. En tanssi enää sen pillin mukaan.

Kuten ehkä olen kertonut, terveyskeskuslääkäripulasta huutaa media sumutorvena, mutta erikoislääkäripulasta ei juurikaan esim. Lääkäriliitto nosta otsikoita. Kokeneista erikoislääkäreistä on kuitenkin monella alalla etenkin pienemmissä sairaaloissa kova vajaus. Jäljelle jääviltä työkuorma vetää ilmat pihalle vielä monta vuotta kunnes uudet suuret sisäänottomäärät ovat erikoislääkärivaiheessa. Erikoislääkäriksi kouluttautuminen kestää 6 vuotta, kunhan ensin on 6 vuotta opiskellut yleislääkäreiksi. Toki on niitäkin erikoisaloja, jonne tulijoita riittää.

***

Lomasuunnitelmat liikkuvat retkipuolella. Ehkä Lukijani ei tätä hämmästele? 😀 Olen koittanut vähän panostaa kolopallopeliinkin, kun maksan pelioikeudesta lähikentälle. Eilen lätkin palloa pitkin pusikoita mukavassa miesporukassa ja käytiin pelin päälle klubiravintolassa vielä syömässä hyvää soppaa vertaillen kokemuksia peliuran varrelta. Antoisaa, kun joukossa oli toisella puolella Suomea pitkään pelannut mies. Todettiin yhdestä suusta pelin muuttuneen vuosien saatossa rennommaksi. Enää ei juurikaan törmää ikävällä asenteella pelikavereiden virheitä kyttääviin mielensäpahoittajiin tai sääntöpoliiseihin. Jokainen pelaa omaa peliään ja ottaa siitä itse vastuun. (Mutta kyllä mä vielä katseella ja korvilla tavoitan ne Audi- ja Lexuskuskit, jotka kentällä mölyää Euroopan omistajan elkein. Tosin tiedän heidät likipitäen jo aiemmilta vuosilta ja osaan siirtyä kauemmaksi. Nykynuoriso on itsetuntoisempaa: heillä ei näytä olevan samanlaista näyttämisen ja nähdyksi tulemisen tarvetta kuin wanhan liiton pomotason miehillä ja pikkurouvilla, sipsuttaja-piipertäjillä, kuten aiemmalla asuinpaikkakunnalla ollut vakiopelikaveri tapasi rouvia kuvata.)

***

Itsetunto?

Ylläolevasta tuli mieleen useampi viime aikojen keskustelu ystävien, sukulaisten, työtovereiden ja potilaidenkin kanssa. Onko Lukijani pohtinut itsetuntoaan, jotta missä kuosissa on?

Mulla on yksi kollegakaveri, joka hyvin usein hakee ihmisten käyttäytymiseen selityksen itsetunnosta: ”Huono itsetunto”. Hän on sekä fiksu että viisas ihminen ja useimmiten oikeassa.

Huono itsetunto saa ihmisen kerskailemaan, kokemaan uhkaa toisten menestyksestä (itse keksimästään) ja kadehtimaan. Se saa hänet välttelemään seuraa, jossa voi joutua alttiiksi vertailuasemalle ja kokemaan huonommuutta. Vertailija on tietysti hän itse, päänsä sisällä. Joku ääni kuiskii: entäs sinä, oletkos sinä yhtä hyvä / kaunis / lahjakas / varakas / hyväonninen / hyväosainen/ …you name it. Vertailun aiheet ovat loputtomat, jos sille tielle lähtee.

Tunnen joitakuita, joilla tämä puoli on erityisen piinaava – heille itselleen. Olenpa joskus joutunut sellaiseenkin tilanteeseen, jossa olin ikään kuin sämpylän välissä. Sämpylän puoliskoina olivat kaksi kaveriani. Toinen oli voittajatyyppi, onnistuja, lahjakas ja aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toinen puolestaan ihminen, joka oli elämässään paljon ponnistellut, mutta aina ollut jotenkin väärään aikaan liikkeellä, kun onnen murusia jaettiin. Ei huono ihminen lainkaan, lahjakas ja kaikki menestymisen avaimet taskussa, mutta sovitteli avaimia aina vääriin lukkoihin. Siinä rinnalla sitten menestyksen harjalla kruisaileva loistokas tuttava oli hänelle kerta kaikkiaan liikaa. Meikäläisen rooli oli toimia terapeuttisena korvana, molemmille. Sai kielensä asettaa tarkasti, ettei joutunut mukaan soppaan.

Olen miettinyt, että on kaiken viisain pysytellä niiden ihmisten lähellä, joilla ei ole erityistä haavaa sielussaan mihinkään suuntaan. En tarkoita, että olisivat elämän kultatuolissa kulkijoita, kaikkea muuta, vaan ihmisiä, joilla ei ole antipatioita eikä vihamielisiä tunteita lähimmäisiään kohtaan. Niitäkin ihmisiä on. Siis ympäröikäämme itsemme heidän seurallaan ja olkaamme heistä elämälle kiitollisia!

Näihin puheisiin, näihin tunnelmiin toivotan vointeja ja loppukesästä iloitsemista Lukijalleni. Kuulumisiin! Klara

Hyvä Lukijani,

viime tekstin jälkeen tehtyjen laajojen kierrosten jälkeen olen taas mökin kuistilla. Vasemmassa silmäkulmassa välkkyy järveltä täysi plägä ja sinne mun tieni vie. Paatti ryömi mursuna mökin seinustalle viikoksi lepäilemään, mutta saa luvan herätä ja rahnustaa mahallaan rantaan jatkamaan työtehtävässään. Se kantaa minut vesien taakse entisiä reittejä, rantautuu sopivassa kohdassa ja odottelee, kun keittelen sapuskaa ja tsajua, ehkä kuleksinkin metsissä jonkun aikaa kuka tietää. Tämmöistä se on, kun elämä on lokoisaa tehtyjen oman elämän haltuunottoratkaisujen jälkeen. Jollen olisi niitä tehnyt, puurtaisin nyt sisätiloissa odotellen elokuun lomaa ja perheellisten, päiväkotilapsivanhempien, vanhempainlomalaisten, etuoikeutettujen pomojen jne. saapumista juhannuksena aloitetulta lomaltaan, jotta meikäkin pääsee lomalle.

Hah, oliko tuohon piilotettuna hieman marttyyrin ääntäkin? Mutta kuulun ihmisiin, jotka ärhäkästä luonteestaan huolimatta eivät sulata omista osakkeista verissä päin tappelemista, loma-ajoista riitelyä ja sen semmoista. Mielummin joustan ja saan itselleni mielenrauhan, enkä tuhlaa energiaa joutavaan jankkaamiseen. – Kuten Lukijani huomaa, olen sekä joviaali että mitä solidaarisin henkilö. Vain luontainen vaatimattomuuteni estää sitä suoraan sanomasta. 😉

***

Pläkä näyttää saavan ryppyjä otsaansa, mutta mitäpä tuo haittaa niin kauan kuin vettä riittää paatin alle. Vastarannalta näyttää lähtevän yksinäinen henkilö, hahmosta päätellen mies. Pieni perämoottori rutkuttaa soutuveneen hännässä. Koska tuossa on täysi erämaa-alue, niin tiedän, millä asialla paikallinen pappa liikkui. Rantatöyrään takana on suo ja alkaa olla paras hillasesonki. Paikallisten keskusteluryhmä käy kuumana, kun joku on poiminut hillat puoliraakoina ja kehuskelee ämpärikuvallaan. Sitä saa mitä tilaa ja tyhmyydestä sakotetaan.

Tunnen hienoista lakkaperäistä tyydytystä, kun katson puhelimeeni aamusella kilahtanutta viestiä: ”Hei, täällä Juha. Haluatko tänä vuonna lakkoja? Entinen määrä?” Ei tarvi lakoista, hilloista eikä suomuuraimista taistella, eikä ämpäreillä kehuskella, kun on Juha. Hän on henkilö, jonka perheellä raha on tiukassa ja marjoista saatava veroton tulo on tärkeä tulolähde. Olen useampana vuonna ostanut lakat heiltä, vaikka totta puhuen: ei niitä innokkaasti meistä syö kumpikaan, lienen maininnut. Tai tarkennan: Talonmies ei syö lainkaan, väittää niitä ”luumarjoiksi”. On kotoisin alueelta, jossa niitä on runsaasti, eikä näe niissä mitään erityistä arvoa. No, enpä näe itsekään: kotona niitä oli, vaikka jakkupukuäitini ei niitä muistaakseni juurikaan (koskaan?) kerännyt. Jakkupukuäitihän rahnustaa nyt housut lököttäen hoitokodissa työntelemässä rollaattoriaan pitkin käytäviä. Lakansyöntiajat on tiukasti takanapäin. (Nauttisikohan, jos veisin sokerilakkoja hänelle? Tai lakkakakkua? On kovin herkkujen perään ja tuo voisi ilahduttaa häntä.)

Lisään tuohon käytävällä rahnustamiseen, että olkaamme itse kukin iloisia munaskuita myöten, jos vielä yli ysikymppisinä rahnustetaan hoitokodissa! Minä ainakin olen ja piut paut nakkaan niille puheille, joissa rääsätään miten kamalaa on vanhaksi tuleminen ja miten ”Minä en ainakaan halua enää elää kenenkään hoivattavana!” Mitä julkeaa Suuren Elämänlahjan ylenkatsetta ja halveksuntaa, sanon minä ammatin puolestakin. Jumalavita, on ihmisiä, jotka antaisivat mitä tahansa, jotta näkisivät ysikymppisenä syntymäpäiväkakkunsa! Ja toiset sen kun elämä-shoppailee. Hävettävää, julkeaa ja ja ja… ihan kamalaa nykyelämän kerskakulutusmoraalia. Että mä otan vaan niitä sämpylöitä, joissa on durumvehnää ja luomusiemeniä ynnä vähän Himalajan suolaa. Ja mä sit en haluu kuolla ryppyisenä, mun botoxit ei siitä tykkää. Hyi!

Tuo oli päivän epistola. Nyt potkin paati seinän vierestä hereille, raastan sen rantaan, pakkaan siihen miljoona erilaista nyssäkkää, joista suurin osa turhaa kamaa (mutta paatti pysyy vakaampana kyllä) ja suuntaan ulapalle.

Kiitos Lukijalleni seurasta! Aurinko meni pilveen ja ulapalle tuli kurttua, mutta haitanneeko tuo. Kuten sanottua: elämän suhteen ei saa olla liian valikoiva, eikä kronkeli.

Kuulumisiin, Klara

Hyvä Lukijani,

istahdan hetkeksi seuraasi nauttiakseni mökkireissun läksiäiskahvit palkinnoksi siivotusta mökistä.

Toista kuukautta sitten painettiin kotiovi kiinni takanamme ja luovutettiin huusholli remonttireiskojen käsiin. Yhtä ja toista on nyt irrotettu, tasoitettu, fiilattu, höylätty, liimattu ja laatoitettu, nupitettu, nypytetty ja penslailtu. On aika palata näyttämölle tarkistamaan tuloksia. Työsuunnittelu, työvaiheista informointi ja neuvottelu viisaimmista käytännön ratkaisuista ovat olleet laadukkaita. Johtuneeko siitä, että varoitin etukäteen: meillä, jos kellä, on laaja kokemus taloremonteista ja uudenkin talon rakennusprojekteista. Ollaan sen verta paljon muuteltu työn takia vuosien varrella, että kokemuksia on kertynyt.

Muisteltiin Talonmiehen kanssa sitäkin espoolaisen rakennusliikkeen rakennusmestaria, jolle reklamoitiin makuuhuoneen tapetin ”pissanvärisestä” läiskästä, noin muovikassin kokoisesta. Paikalle asteli rehvakas, pulleaposkinen mies, kun olin vastasyntyneen kanssa kotosalla. ”Tuoko sua nyt tässä sitten vituttaa?” hän kysyi siekailematta ja osoitti pissaläiskää seinässä. Jonkun viikon perästä saapuivat Mät ja Pät, toistaitoiset remppamiehet. Viettivät makuuhuoneen tapiseerauksessa hyvän tovin, päiväkausia siis. Kun häipyivät ja siirreltiin sänkyjä takaisin makuukammariin, havaittiin, että olivat vetäneet tapetit jalkalistojen päälle. Ei jaksettu valittaa enää siitä, kun saunan lauteita oli käytetty työalustana ja niiden kanssa meni loput tappeluenergiat. Säniköitäkin oli kertynyt helmoin voimia verottamaan (nythän samat sänikät on aikuisia ja suureksi avuksi).

Aikataulu remontissa piti kuta kuinkin, sillä ymmärrettiin lomakauden aiheuttamat pulmat muun muassa tavaroiden toimitusajoissa. Lisäkehuna, että ihan kaikkiin lisärisauksiin kysyivät luvan. Jos jälki vastaa työn toteutusprosessia, niin hyvin vetivät. Talonmies ja Hurtta lähtivät edeltä, meikäläinen kaasuttaa kohta perään. Tehtiin työnjako: meikä siivoaa, isäntä hommaa naapurille lepytyslahjan ja käy sen luovuttamassa. Nimittäin vähän remonttirompetta oli lipsahtanut naapurin puolelle, kun remppamiehet eivät tienneet, missä tontin raja kulkee. Toivotaan, ettei naapuri kanna kaunaa, ollaanhan oltu mitä miellyttävin tuttavuus kaikkinensa. ;D Viimeksikin huiskutin hänelle vanhalla perintömiekalla, joka sattui juuri tuolloin olemaan kädessäni – kaikenlaista sattumaa. 😀

***

Mutta kuulepas Lukijani tätä! Sain eilen luontoelämyksestä melkoisen voimain pläjähdyksen pitkäksi aikaa.

Nääs, nappasin retkieväät ja kajakin, meloin hyvän matkaa ja rantauduin kunnon itikkapusikkoon. Siitä jatkoin jalan kilometrikaupalla. Kuvan näkymä tuli eteen pieneltä, nukkavierulta sillalta. Juuri sillalle tullessani olin saanut Virkamieheltä puhelun, jota puhuin jonkun aikaa vielä sillallakin. Sitten watsappasin asiasta työtoverilleni hra O:lle katse puhelimessa. Puhelin soi vielä heti: Hra O. Nostin luurin korvalle nostaen samalla katseeni purolle, jossa havaitsin Itse Majavan soljumassa krokotiilina virrassaan. Puhkuin luuriin, wau, majava ui tuossa! Johon hra O äsähtää: ”Kuunteletko vai keskitytkö luontoelämyksiin?” Pyytelin anteeksi vilkuillen sivusilmällä poispäin uivaa majavaa. (Emmätiedä, onko musta enää työelämään! :D)

Säästääkseni Majavan hermoja jatkoin polkua puhelin korvalla, työasiaa. Koska kuuluvuus alueella tuppaa katkeilemaan, pätki kenttä. Siitä tuli ansaittua huutia: ”Nyt katkeilee, en saanut selvää, voitko toistaa, tosi hankala saada selvää, (murinaa)… Sitäpaitsi nyt ottaa tuulikin puhelimeen”. Kuuluvuuden säilyttämiseksi koitin pysytellä paikallani, mikä oli ankaran itikkakeskityksen vuoksi vaikeaa. Ja tuulen suuntakin piti huomioida. Talonmies ei ikinä uskaltaisi ärhentää meikäläiselle noin… no sanotaanko, ettei AIVAN tuohon tapaan. Ainakin luontoelämyskommentoinnin tietäisi väistämättömästi miinaan astumiseksi. :D.

Lopputulema: Hra O:n nuori vaimo saisi terästäytyä kasvatustyössä. Mulle riittää, kun yhden housuniekan laittaa kuosiin elämänsä aikana.

Puhelun päätyttyä hiippailin takaisin sillalle. Ja kas, sielläpä Majavainen liukuu krokotiilina virrassa – ja vääjäämättä kohti. Tekee juhlallisen ympyrän ja pläiskäyttää sitten häntäänsä niin, että morgoonit soi. Wau, mikä luontoelämys! Asia ei jää siihen: latuskahäntä liukuu uudelleen kohti, tällä kertaa ihan eteeni: PLÄISKIS! MENETKÖS SIITÄ! Juukeli, tuijottaa minua kahden puolen olevilla silmämunillaan kuin ryssänpirulaista (uskalsin sanoa, vaikka olen rajan pinnassa, toim huom.) ja ottaa uuden juhlavan kierroksen. Päättelin suojeluvietin ottaneen ylivallan, lisämunuaisten ryöpsäyttäneen runsaan adrenaliiniryöpyn. Adrenaliini virtaa villinä suonissa ja ajaa sen tuota pikaa tekoihin, joita se myöhemmin katuu hampaat narskuen. Näin ollen pidin viisaimpana saapastella pois ja kadota pöheikköihin. Majavainen varmaankin rauhoittui ja palaili takaisin lastensa luo. Oliko äiree vai isännänmölli? Melkoinen mölli joka tapauksessa!

***

Olin näystä niin kieseissäni, että kun illan päälle laavulla evästellessä kohtasin muutaman muun retkeilijän, jouduin hillitsemään itseäni, etten olisi ryhtynyt sekunttien tarkkuudella kuvailemaan luontoelämystä. Olinhan jo saanut opetuksen: tulee pysyä asiassa 😉 Yhtä kaikki, retkeilijät olivat mitä miellyttävintä seuraa ja pitkät tovit siinä retkeilykokemuksia vaihdettiin. Sitten läksin palailemaan kajakille. Majavapurolla ei talttahammasta enää näkynyt. Oli varmaan majavalapsiaan laskemassa ja kertomassa niille jännittävää iltasatua pyöreäpäisestä, kaksijalkaisesta, polyuretaanisaappaissa etenevästä torakan tyyppisestä eliöstä, jonka oli nähnyt sillalla.

***

Majavatiedotuksen lisäksi kerron, että kirjosieppovanhemmat ruokkivat lapsiaan monta viikkoa. Pölinä pöntössä kävi päivä päivältä yhä vaativammaksi, vaikka vanhemmat siivet höyryten lentelivät niille ruokaa kelkkomassa. Ja sitten voilá: eilisaamuna pönttö oli vaiennut, äiti ja isäkin hävinneet. Että semmoista se on, kun lapset lentävät pesästä. Harmi, ettei päästy tapausta näkemään.

***

On aika vaihtaa polyuretaanisaappaat lenkkareihin ja siirtyä ohjauspyörälle. (joku kulkee nyt katolla) Kotipirtillä on ohjelmassa huonekalujen siirtelyä, kuivamuonien ja astioiden etsimistä pahvilaatikoista ja pakastimen käynnistelyä. Mutta onneksi voi vielä ennen sitä torkkua useammat tunnin ratissa. (Ratio soimaan!)

Kiitos, jos pääsit tänne asti luontoelämysten viidakosta 😀 Kukkia siitä hyvästä!

Klara

Huomenta, Hyvä Lukijani!

Toivottavasti olet nukkunut hyvin helteestä huolimatta ja herännyt tähän kauniiseen sunnuntaiaamuun. Meikäläinen palaili eilen tänne Autiomökille ja heräili hyttysverkon alta. Kiittelin itseäni verkottumisesta: olipa lokoisa yöllä herätä ininään ja kääntää vain leuhkasti kylkeä, että sielläpä piruparat inisette.

Kuistilla on keittosyvennys ja siinäpä sitä siivekästä sitten olikin. Pulahdus järveen, kipaisu kuistille virittämään hyttyssavua (sitä myrkkyä), vedet tulille aamukahvia ja puuroa varten. Sen jälkeen onkin tiedossa luksushommia, nimittäin yhteydenpito Lukijaan.

Törsäsin tämmöiseen kuivalihaan, kun piipahdin ohiajomatkalla yhdessä porokunnassa. Tuohan on sikakallista, mutta aattelin sen ansainneeni ja pitkäänhän se sekä kestää että säilyy. Ei tuota nyt ihan ateriakseen tule syötyä. Mieleen tulee tässä yhteydessä myös yksi lihanvastustaja, joka keikaroi aina ruokiensa kanssa, mutta istui sitten Suurena Vaeltajana kuivalihapötköstä siivuja vuollen. Semmoinen filunkipeli ei meikäläiseltä saa arvostusta.

En ylipäätään arvosta tyyppejä, jotka kääntelevät takkiaan tai myyvät heittämällä periaatteensa ajaakseen etuaan tai saadakseen, usein niin hetkellistä ja ohimenevää, suosiota jossakin seurueessa. Sainkohan ripauksen eteläpohjalaista periaatteellisuutta geeneissä isovanhemmiltani? Kenties lapsuudessa saattoi mummolan kesälomakausina tulla kasvatustakin periaatteelliseen suuntaan, toivottavasti! Isovanhemmat olivat periaatteen ihmisiä, arvostin ja arvostan muistoaan edelleen. – Että nostaisiko nokkaansa tästä? Noup. Periaatteellisuudesta on aika ajoin kärsinyt koko ruumis. Olen oikein ihaillut (vinoon hymyillen toki) niitä ihmisiä, jotka ovat nokkelasti ja taitavasti haistaneet etunsa ja osanneet taktikoida itselleen puhtaat purjeet tilanteissa, joissa meikäläinen puolestaan on periaatteensa julki tuoneena ajautunut nahkurin orsille. Nämä tilanteet on tietysti edellä mainitsemiani ja halveksumiani takinkääntöjä, mielistelyitä, mairittelyja ja mustan tunnustaminen valkeaksi, jos oma etu sitä edellyttää. Tätä samaa taidetaan nyt nähdä Venäjällä. Eivätkä sitä arvosta nuokaan tyypit, jotka takkiaan täällä kääntelevät. Wanhan Rouvan (herraparatkoon, viruu yksin palvelukodissa) sanoin:

”Näkee roskan toisen silmässä, muttei malkaa omassaan.” Tämä oli yksi lempilauseistaan. Nyt puhelee lähinnä pehmosia, joten sananlaskut on jääneet, huumori onneksi säilynyt! (Pitää mennä katsomaan heti, kun remonttikoti päästää paikkakunnalle takaisin. Viikko vielä… jonka jälkeen kylläkin työmatkoja, mutta puristettava joku väli häntä varten.)

***

Hammaslääkäritiedotus. Kalusto korjattu, hintakaan ei päätä huimannut, mutta alkoi heti jallittaa mulle tonnin remonttia poskihampaaseen, semmoinen joku posliiniviritys (?tms?). Hitto, että mä kuljen paljon mieluummin kunnallisella hammaslääkärillä, kun se ei ala kerjäämään rahan toivossa. Sitä tekevät kyllä myös jotkut muutkin privaatissa. Pistän samaan sarjaan kuin yllä mainitut takinkääntäjät. Kun ystäväni ilakoitsi hänet niiiiin hyvin hoitaneen ja vielä lisätoimenpidettä esittäneen lääkärin korkeaa ammattiataitoa, hymyilin viekkaasti itsekseni: veteli lisätoimenpiteen, koska laskutti siitä mojovan summan. Maksaja luonnollisestikaan ei ole ystäväni. Hän olisi kyllä nostanut metakan, jos olisi tiennyt mitä tuo lisäsumma oli ja olisi sen omasta pörssistä joutunut maksamaan. Minäkä epäkollegiaalinen? Viittaan yllä juuri itsekehuisesti esittämääni periaatteellisuuteen. Työläinen toki palkkansa ansaitsee, en minä sitä. Mutta – jälleen Wanhan Waimon lempisanonta:

”Joku roti sen on kerjätessäkin.”

…tuliko tuo periaatteellisuus sittenkin äidin puolelta? Sukutausta on savolainen eli tunnetusti jämäkkä ja suoraviivainen geenistö, eikö totta? 😀

Painelen ulapalle ennen kuin ukkonen meidät kajakin kanssa erottaa.

Kuulumisiin! Klara

Hyvä Lukijani,

istun sinnikkäästi ininässä mökin terassilla. Hyttyssavu, siis pyrometriinä tms luonnonmurkkyä, pyörii nilkoissani ja tuprahtelee silmille. Hyttysiä se ei tunnu häiritsevän lainkaan.

Talonmies kuskaa loitompana matopurkkia kompostikasalle. Ei meinaan ehditty onkia näiden liki neljän viikon aikana, joka täällä on asuttu paossa keittiöremonttia, joka eteni sitten hieman muuallekin, kuten remonteille on tyypillistä. Tyypillisistä remonteista poiketen näyttää uhkaavasti siltä, että se valmistuu sovitussa aikataulussa. Se ei ole remonteille tavallista lainkaan (useita kokemuksia).

Mitä matoihin tulee, niin kuskasin ne maalikyliltä työmatkan ohessa, kun mökiltä niitä ei löytynyt. Maasto on kuivaa kangasmetsää, ei madon matoa. Rannassa sentään tapasin eilen Herra tai Rouva Iilimadon, siis juotikkaan. Järvi on iso, eikä se ole mutapohjainen, mutta Rva/Hra/Transsukupuolinen Juotikas asustaa täällä silti. Mikäs siinä, ollaan luontoihmisiä henkeen ja vereen ja kaik käyp. Sudet,karhut ja ahma menee siinä sivussa. Vielä kun olisi niitä matoja. Mutta koskaanhan ei tiedä, kuinka hyvin viihtyvät kompostissamme.

Lähipuussa on edellisen mökinomistajan (puuhakasta laatua jäljistä päättäen) laittama pönttö, jossa nyt asuu viimekesän tapaan kirjosieppoperhe. Kyllä on äireellä ja paapalla kiirettä kerrassaan, jotta perhe saadaan ruokituksi. Pyöröovi käy, kun tulevat ja menevät ruokakuskeina. Täällä on myös joutsenia, kuikkia, kaiken maailman sorsia, kauriita ja peuroja. Kaikista on näköhavaintoja, telkkä yritti tulla jopa kyläänkin asti. Sudesta näköhavainto, karhusta vain jälkihavaintoja, ahmasta ei sitäkään. Mutta onhan tässä vuosia aikaa, jos Herra suo. Ostettiin kunnon soutuvenekin. Se pääsi eilen neitsytmatkalleen. Talonmies hävisi sillä horisonttiin ja alkoi jo poltella, jotta onko kaikki kohdillaan, kun ei näy soutajaa. Kattelin siinä jo kajakkivehkeitä valmiiksi, josko lähtisi muina naisina muka muuten vaan meloskelemaan, niin jo piirtyi ukon siluetti taivaanrantaan. Oli innoissaan läpsinyt vähän kauemmaskin.

Nyt on se surun päivä, kun on lähdettävä. Painellaan tästä ensin Metsämökille – siis sinne, joka on korkeassa tornissa 😀 – Minä siitä sitten kurvaan erääseen kaupunkiin ensin hammaslääkäriin (*varoitus alla) ja sen perään töihin. Metsämökkiä ei kukaan ole ostanut pois. Oikeastaan hyväkin, koska siinä on vähän maanomistajan suhteen lähinaapurustulla oikeusjupakkaa tulossa tietystä syystä. Ollaan innocent bystandereita koko jutussa eli saa sanoa, että satuttiin tietämättämme ostajiksi kuvioon, josta myyjä ei maininnut sanallakaan. Ei toiminut laittomasti sinällään. Mutta vaikka on talo-, auto- ja muusta kaupanteosta rutkasti kokemusta, ei silti kaikkea osaa näköjään huomioida. No, pidämme nyt tuon itsellämme ja annamme ajan kulua. On toiveissa, että asia ratkeaa lähiaikoina itsekseen.

*Seuraa varoitus. Varoitus koskee jossain päin maata oliivipurkin ostajaa, joka vaaraa muistamatta tulee puraisemaan oliivia, jossa onkin kivensiru sisällä. Toistan: varokaa oliiveja, niillä lohkeilee hampaat. Kyllähän tiesin, mutta kuka sitä jokaista oliivia nyt röntgenkuvaa ennen suuhun laittoa? Suomen hammaslääkäriliitto saisi kieltää muka-kivettömät oliivit kaupoista.

***

Kuulkaas kummaa! Kuulostelin, onko läheisen maatilallisen (ja ympäröivien maiden omistajan) poika menossa verkoille vai kuka se pienellä perämoottorilla hyristää järvellä. Eipä näkynyt ketään! Ihme ja kumma, äkkäsin: lentokone! Ei täällä rajan pinnassa koskaan ole kuultu eikä nähty lentokoneita, ei edes hävittäjiä. Joten piti ihan Flight Radar aukaista ja kappas vain, pieni konehan se tässä pyörii. Näyttäisi olevan Maanmittauslaitoksen hommia tai ainakin MMLn vuokraama kone. Toinen kone pyörii myös rajan pinnassa vähän laajemminkin ja näyttää olevan Ruotsin rekisterissä – kuinka somaa näin yhteisen Nato-hakemuksen aikoina 😉 -Kuka se sanoo, etteikö valtion virkamiehistö ole toimeliasta? Nythän on juhannusviikonloppu ja sunnuntai.

***

Talonmies kaahaa tästä edestakaisin milloin tuhkaämpärin, milloin mattokäärön kanssa. Näyttäisi olevan jonnekin lähdössä 😉 Liikutaan luontoystävällisesti kahdella autolla, joten meikäläinen voi rauhassa käyttää aikansa Lukijan kanssa seurustelemiseen ja antaa hermostuneempien (tirsk) rahnustaa toimissaan.

Jotta Lukijani ei saisi minusta käsitystä köökipiikaisännän hyppyyttäjänä ja passuuttajana, olen pakotettu kertomaan, että lähden hänen jälkeensä liikkeelle ja osuuteni ehdin reuhtoa minäkin. Sitäpaitten palaan tänne viimeistään ensi viikolla, ellei ole ihan tappohelle. Silloin täällä on tuskallista olla, kun mökki lämpiää saunaksi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin teidän Klara

Hyvä Lukijani,

jaan jälleen kanssasi saman hetken kuin näköjään tuossa edelläolevissa postauksissa.

Ajoin liki 500 kilometriä päästäkseni töistä takaisin tänne Autiotuvalle. Kaikki polkeminen palkitaan, kun tänne pääsee. Hyppäsin autosta likipitäen suoraan uimaan, vaikka ulkona on 9 astetta, mökissä 18, vesi arviolta noin 15- asteista tällä hetkellä, ehkä vähemmänkin.

Tänne ajellessa kohtasinyhden hirven, poroja yksittäin ja tokkana ja yhden jäniksenpoikasen. Yhteenkään en onneksi osunut, jos kohta hirven kanssa olisi voinut tulla haverikin, mutta ehdin havaita sen tiellä. Suihkasi siitä metsään, jossa se kääntyi ympäri ja pysähtyi katsomaan. Tuijotteli siinä monta minuuttia, kääntyi sitten kohti metsää ja hävisi tiehensä. Koosta päätellen viime vuoden tulokas, jonka mamma ajanut uuden vasan myötä matkoihinsa. Näiden tötteröitsijöiden kanssa saa ollan vähän varuillaan tähän aikaan vuodesta, kun illan kähmässä ajelee. Kokemusta on pienestä osumastakin parikymmentä vuotta taapäin. Onneks ei tullut kuin auton peltiin vähän osumaa.

Hauska utu nousee järven toiselta puolen. Tässä on isompikin selkä, joka näkyy tähän akkunaan, vaikkei tuossa kuvassa näy. Kuvan vastarannalle on noin kilometrin verran. (Jaha: hassun utuisuuden syy selvisi. Sehän tulee savupiipusta 🙂 ja painuu tuohon maiseman eteen. Laittelin kaminaan pienet tulet ja kömmin kohta yläsängylle makuupussiin.)

***

Laihdutuskuurini on ajautunut sellaiseen pisteeseen, että hiilihydraarin saanti on jäänyt ajoittain liian vähälle. Ihmettelin näetsen joku kuukausi sitten outoa oloa, joka oli sama kuin kerran kovan hiihtolenkin jälkeen vuosia sitten. Että mitä tämä on? Tuolloin en sitä keksinyt. Viime päivinä olen liikkunut paljon, melonutkin kymmeniä kilometrejä liki yhteen soittoon liian vähillä eväillä. Nyt sitten töihin toissa päivänä sen viitisensataa kilometriä ajettuani oli taas sama outo, tärisevä ja tutiseva olo. Piti oikein pulssia tunnustella, että eteisvärinänkö iski vai mikä on. Tuli kova hinku syödä sämpylää ja söinkin kolme (3) vehnäsämpylää perä perää, jonka päälle vielä neljä ruokalusikallista mysliä. Siitä tokenin ennalleni. Take home message: enkeut loppuu, jos ihan jättää viljan, riisin ja sokerin pois. Painosta ei ole tietoa, mutta piipahdan kotivaa’alla lähiaikoina, kun täältä mökiltä taas hiissaudutaan ihmisten ilmoille.

***

Perun puheeni: kyllä tuolla utua on. Näen tältä paikalta myös yhdelle suolle, jonka rannassa on vähän maaperää siinä määrin, että toissa viikolla havaitsin siinä tuoreet karhun jäljet. Tuo suo on paikallisen asukin mukaan karhujen toiminta-aluetta, jos kohta en ole heitä siellä nähnyt, vaikka usein olen siellä käynyt. Täytyy sanoa, että onneksi ei ole tullut vastaan. Mulle riittää ihan jäljetkin vain. 🙂

***

Taidan piipahtaa vielä rannassa tiirailemassa ja kuuntelemassa yön ääniä. Aurinkohan se ei laskekaan, joten näkyvyyttä riittää vaikka kuvaamiseen. Nautin tässä Lukijani seurassa herkullisen lautasellisen Blå Bandin kuppikuumaa Tandori kana-annoksellisen, johon kippasin pikkupurkin tonnikalaa vedessä. Siihen kolme näkkäriä ilman voita (!heh) ja kaksi Talonmiehen varastoista varastettua lasillista chileläistä valkoviiniä. Nyt kelpaa lompsia rantaan kiikaroimaan, näkyykö karhuja ja pesemään hampaita. Nousta sitten kerrossängyn yläosiin ja kääriytyä muhkeaan untuvapussiinsa toivomaan, että ryssät pysyvät tuossa rajan takana ainakin huomiseen.

Kuulumisiin, Klara

Hyvä Lukijani,

sitten viime kerran on auton kita niellyt runsaat 2000 kilometriä heitellen meikäläistä Suomen kartalla sinne tänne murrealueiden välillä. Nyt istun jälleen autiotuvan komean maiseman äärellä, Rakki nuolee lattialla tassujaan ja Talonmies kurvasi vuorokaudeksi kauppareissulle. Söin juuri titaanikattilasta vesiylimäärällä jatkettua jauhelihaperunasoselaatikkoa, josta Rakki imuroi osan omalta lautaseltaan. Titaanikattila polttaa ruoat pohjaan, ellei pidä varaansa, joten vesilisäys on välttämätön… tai ”välttis”, kuten etelän kiireinen nuoriso näyttää sanovan nykyisin. Välttämätön? Aiiivan liian pitkä sana sanottavaksi.

***

Hitonmoinen tuuli ja Venäjän puolelta pahannäköistä pilveäkin pukkaa, joka tokikaan ei ole meille suomalaisille yllätys. Jos se ei ole mustanpuhuva pilvi, niin se on kasakka, palvelunestohyökkäys, hirvikärpänen, hyökkäyssota, supikoira, ylenkatseinen ökyily tai öykkäröinti, joka sieltä tulee. Kerrankin tämän saa sanoa ääneen ja sanonkin. Jos olisin nyt 10 kilometrin päässä tästä, olisin jo miliisin kiikarissa ja tuotapikaa putkassa. Niin on, että on yhteiskuntia ja yhteiskuntia.

Ollaan kiitollisia tästä mitä meillä täällä on – ja niinhän me ollaankin! Kun murheet alkaa taas olla luokkaa ”pääministerin takapuoli”-gate” niin ei hätiä mitiä. Vielä kun saataisi herra Sulttaani uskomaan, ettei olla pahoja, eikä terroristin suosijoita, niin avot. (Toki arvaamme, ettei sulttaanin käppyräkärkinen kenkä ole meihin suunnattuna, kunhan horisee viekkaasti silmiään pyöritellen ja kippurakärkitohveliaan läpsyttäen.

***

Sulttaanista ja käppyräkengistä mieleen: katsotaanpa mitä ruotsalaiset tänään sanovat.

Kas, DN (Dagens Nyheter) tarjoilee heti kärkeen kuvan Piitenistä ja The Sultaanista. Kuva on maaliskuulta. Herra ja Narri hymyilee siinä leppoisasti. DN vakuttaa: jenkeillä voi olla käänteentekevä rooli. No siihenpä me finnjäävelit pärkkele uskotaan tälläkin puolen Itämerta. DN on saanut luurin päähän Usa-Turkki-asiantuntija Kemal Atatyrk… ei vaan Kemal K:n. Hän arvioi jenkkien olevan avainroolissa mitä tulee meikäläisten raapimiseen erään puolustusliiton ovella. No, oikeita avaimia oveen ei varsinaisesta ole Kemalillakaan.

Kyllä kai tässä ollaan melko hyvin turvassa kumminkin, vaikka Sulttaani pelaakin pelejään, Kasakka toisella puolella rajaa sohlaa omiaan ja tapattaa nuorisoaan maailman viljavarastossa. Odotellaan rauhassa, että Sulttaani saa kippurakengästään kiven pois ja tulee järkiinsä. Ei kai meissä mitään vikaa ole, rehellistä kunnollista kansaa! Ainakin kansansa veroista, koulutetumpaa ja tasa-arvoisempaa. …Ja fiksumpaa, katsokaapa vaikka tätäkin kirjoitusta! 😉

***

Täällä hyttyssavu haisee pirtissä ja tuuli ulvoo nurkissa, pilveä pukkaa. Katselen ulapalle. Tuulenpuuskat riepottavat vedenpintaa ja kajakki pitää rannassa silmäänsä kiinni aukon suojapeittonsa (vermeen nimi katosi päästä – sokkopeitto!) alla, että tuonne en mene. Minäpä voisin mennäkin, mutta jos kallistuisin kyljelleni ja kellahtaisin Ahdin valtakunnan ikuisjäseneksi, jäisi rakki rannalle vuorokaudeksi ruikuttamaan. Semmoista ei kestä susikaan eikä karhu, jonka tuoreet jäljet bongasin viime viikolla yhden lahdenpohjukan sannasta.

***

Kollega kirjoittaa nyt watsappiin sapekkaita huomioita päivystyksensä keskeltä eräästä sairaalasta. Kuulen rivien välistä minullekin niin tutun ketutuksen, kun työviikko jatkuu lauantaille ja yhdellä lepopäivällä olisi jaksettava seuraavaan työviikkoon odottaen perjantaita ja vapaata viikonloppua. Kuunnellessani mediasta (nykyään käännän jo kanavaa) Tehyn nokkanaisen suunsoittoa, ajattelen: hoitajatko vain kovilla? Semmoinen merkityksetön ammattikunta kuin lääkärit, nekö vetää lonkkaa ja isoa liksaa loikoillakseen sannikolla, kun muut uurastavat? On se niin väärin – ja niin väärä käsitys. (Lisäys: mulla on kymmenittäin hoitajakavereita eri työpisteissä. He eivät puhu lakosta mitään, eivät yhtään mitään. Esimiesvasyuiset saattavat huokailla jonoja, joita on ollut jo ennen lakkoiluja.

Lähetän siunaavat kädet ja jaxuhalin kollegalle tänään, että jaksaa huomiseen ja vielä viisi työpäivää päälle. Meikäläinen hyppäsi tuosta oravanpyörästä, riskilläkin. Päivä kerrallaan mennään vapailla markkinoilla. Mutta ihan hevillä en takaisin julkisen systeemin orjatyöhön enää lähde, sen verran ylenkatseinen oli esimiestahokin siinä hommassa, eikä ammattinaisen arvostus ollut sitä, mitä sen tulisi olla (en ole yksin tämän mielipiteen kanssa). Mutta tämän Lukijani on jo moneen kertaan kuullutkin.

Joten lähetän virkistävää kesätuulta, hyttyssavua ja kuorsaavan koiran tervehdyksiä Lukijalleni täältä jostain! Vietän jonkun päivän täällä kaasuttaakseni taas työhommiin joksikin päiväksi, tällä kertaa noin 450 kilometrin päähän. Junasta ei ole näillä huudeilla nimittäin mitään apua, kun lähimmät kiskot ovat 150 kilometrin päässä ja nekin vievät vain vääriin suuntiin.

Kuulumisiin! Ja juhannusta, jollei aiemmin olla kuulolla! 7 kukkaa ja niin edelleen 🙂 Klara, intiaaninimeltään Kaktusten Äiti

Hyvä Lukijani,

missä lienetkään, niin minä ainakin makaan härskinä sillinä autiotuvan kuistin penkillä laajan, mäkkiä ympäröivän mäntydivisioonan käpytulituksessa. Viime tuntien mittaan on kaakkoistuuli äitynyt kiukkuiseksi ja männyt protestoivat heilumalla holtittomasti ja tulittamalla meikäläistä. Semmoista se on, kun joutuu sijaiskärsijäksi kaikkeen. (Käpyjä tänne vaan, kyllä kestetään kunhan pysytte juurillanne, senkin tolppa-apinat. Hah, heti heitettiin käpykranaatti tännepäin tuostakin hyvästä. Näyttää olevan käpysodan erikoisoperaation sensuuri voimassa, ei saisi vastustaa sanallakaan. Lieneekö tartunta tullut tuosta rajan takaa kävynheit…saateri että ne jaksaa pommittaa, en sano enää tästä aiheesta mitään.)

Totta puhuen aattelin ripustaa noihin mäntyihin riippumaton ja mennä makaamaan, kun yöunta tuli 4,5 h joka on aivan liian vähän. Mutta saapuessani autiomökille oli niin komea lintuin kuoro ja niiiin komea keli, etten millään tohtinut mennä maate. Juukeli vie! Kuikka huuteli ja mankui, että se osaa olla komeaääninen! Vastarannan lahukassa pesii joutsenpari ja huiluttelivat siellä hekin, teeret pulputtivat, laulurastas parodioi. Eikä tässä vielä kaikki (nyt käpydivisioonan operaatioon on valjastunut jo naamarasvapurkkikin)… tai taisi olla, sillä loppu katosi päästä naamarasvan uhkailun vuoksi.

Iltahan mulla meni ajellessa. Aloitin kohteesta A klo 17.15 ja päädyin kohteeseen B eli mökille klo 23.45. Tuo sisälsi pari pysähdystä, mutta oli siinä kilometrejäkin hyvä määrä. Että siinä se ilmasto lämpenee, kun meikämanne nilkka suorana vetää armaan kotomaan kamaralla. Matka-aikaan vaikuttaa osin sekin, että ajelen aika paljon pikkuteillä katselemassa potentiaalisia melontapaikkojan ja ihailemassa maisemia. Eilen tuli piipahdettua yhdellä muistomerkilläkin. Sotahommia 😦 Voi, että on moni äiti synnyttänyt lapsensa menehtyväksi sodan suureen kitaan. Mitä tämä kaikki on, että ihmisiä pitää vuosisadasta toiseen lajitovereiden tappaa?

Äsh. Mun on viisain pysytellä tässä käpykaartissa (heti lensi ohjus tähän suuntaan!) ja taistella mäntydivisioonaa vastaan mielikuvia myöten. Muutoin tulee liian raskaaksi ajatus ja elämä. Kas, nyt saivat tuulen avittamana vahvistusta makuualustastani, jonka kanssa jouduin lähitaisteluun, kun ei meinaa pysyä painiotteessani. Oletkos siinä!

Näiden 4,5 h-unien masinoimien (kas, yrittivät lähestyä kaksoisvarmistavalla tuplaohjuksella!) mielikuvitteellisten horinoiden keskeltä lienee kaiken viisain siirtyä sisätiloihin, josko luvattu saderintama sittenkin lepattaisi tästä yli, vaikka toiveita oli, että liukuisi kauempaa. Pitää käydä vielä puskapissalla, ennen kuin rankkasade ehkä yllättää. Puskapissailun taustoituksena se, että kämpän huusimaisteri esitti neuvotteluja siitä, että prosessin lopputuotteen työstöosuus olisi asiakasrajapinnassa helpompaa, jos linjastolla mullantuotto perustuisi pelkästään kuorikkeeseen ryyditettynä jollain tuhdimmalla, mutta toki multautuvalla ainesosalla, jos sitä nyt on ihan pakko sotkea pelkkään kuorikkeeseen 😀 (Ilmoitin ryhtyväni kaivamaan omia kuoppia pitkin pihaa.:D Ja kerroin osaavani kyllä huusin tyhjentää, ei temppu eikä mikään.

No nyt menee liian pitkälle, käpykranaatti viisti kallon vasemmalta. Tukkakin kohta lähtee päästä ja katto pään päältä, joten son moro ja seuraavaan kertaan!Klara

Hyvä Lukijani,

taas on joku päivä mennyt, etten ole ehtinyt kurkistaa tästä ikkunasta kirjoituspöytäsi, keittiönpöytäsi tai kahvipöytäsi ääreen. Vai onko pitti-ikkunanasi kenties tabletti? Ehkä makaat sohvalla, yöpetillä, istut wc-pytyllä, junassa, asemalla, kahvilassa, mökkilaiturilla tai pihakiikussa kanssani seurustelemassa? Yhtä kaikki, jokainen blogissa viettämäni hetki on minulle arvokas, olitpa missä vain. Toivon, etten hukkaa sinunkaan aikaasi jaarituksillani.

***

Istun nyt kotitalon terassilla, Rakki rauhoittui lopulta jalkoihini makaamaan ja kirjosieppo lurittelee lähituntumassa. Taivas on pilvessä ja vielä on kalsea henkäys eilisen muistona. Toivottavasti jo lämpenisi. Huomenna kaasutan työmatkalle siitä huolimatta, että auto ilmoitti tarvitsevansa lähiaikoina öljynvaihdon. Voi ei, sekin tähän saumaan, sillä…

***

… vasemmalta puoleltani näen keittiön kaaokseen: pahvilaatikoita, muovilaatikoita, makaronipusseja, säilykepurkkeja, munankeitin, maustekaapin sisältö… ainakin nämä näkyvillä. Mistä kyse? Muutammeko taas? Ei onneksi. Nyt on kyse remontista, joka alkaa näillä näppäimillä. Joudutaan (päästään?) remontin alta noin kuukaudeksi evakkoon. Kirjaan lopputuloksen tähän:

• yksi laukku vietävä työpaikkakunnille mukana eli vaihtovaatteet, pesuvehkeet, kunkin firman etätyökone + puhelin + laturit. Yksi yksiö yhdessä kaupungissa on vuokralla, joten pitää muistaa avaimet 🙂 + useamman työpaikan avaimet ja kulkulätkät ynnä ammattikortti. Se on onneksi aina lompakossa, jota en enää vaihtele kuten joskus sillä lopputuloksella, että kortti jäi väärään lompakkoon. Siitä kärsii sitten koko ruumis, varsinkaan kun salasanat eivät enää ole muistissa, eikä niitä ole uskaltanut lapulle laittaa.
• yksi laukku autiomökille, jotta on kesäisiä vaihtovaatteita (hah! tuleeko kesä?). Talven jäljiltä siellä ei ole ruokaa. En viimeksi jättänyt mitään säilöön sinne. Pesuvehkeet siellä on.
• yksi laukku retkeilykamppeille. Ne kulkevat mukanani (ruokatermos, vesileili eli -rakko, muki, lusikka, puukko)
• yksi laukku gps:lle ja kameravehkeille. Teen huvikseni usein pieniä videoita retkeilystä. Kaverit niistä kiittelee ja kannustaa, ne siis, jotka ei kadehdi tämmöistä toimintaa ja toisten iloa siitä. Totta: olen kriittinen, mutta suorasanainen tässäkin. Näinhän se on, asiassa kuin asiassa, jos jotakuta alkaa toisen toimen hiertää. – Bai tö wei, retkivideoita on kasapäin juutuupissa, joten jos aikoisi isompia YT-julkisuuksia saada (hui olkoon!), niin joku oma idea ja markkinarako pitäisi olla. Onko Lukijalla ehdottaa? Ali Leiniön tyyppinen verkkainen jutustelu on mieluisaa, mutten halua lahjoittaa pärstääni mediapersoonagalleriaan ja maailman katseltavaksi.
• pyörät myös mukaan: ikivanha mummonpyörä ja oma maasturi. Talonmiehen autoon ei voi pyöränkuljetinta laittaa. Rakki ei suostu hyppäämään sen yli takakonttiin, eikä pois ja homma menee vaikeaksi. Lisäksi oltava lukkoja, kypärää, pumppua, pyöriälyhousua pehmusteella, juomapulloa…
• RUOKAA joka kohteeseen
• Lisäksi olen miettinyt: teenkö kuukauden aikana itselleni lopulta ne villasukat, joita tarvitsen? Teenkö pitempiä melontaretkiä, jonne oltava enemmän varusteita? Luenko kirjoja? Pitääkö ammattikirjallisuutta kuljettaa? Minkä tietokoneen + vermeet otan? Huh huijaa, kiitos kun sain luetella tähän.

Lisäksi on mietittävä, mitä jättää kotona semmoiseen paikkaan, jonne pääsee kuukauden aikana. Osa tavarastahan jää remontin takia loukkuun, joten … no jaa.

Lopputulos: elämässä täytyy tyytyä epävarmuustekijöihin. (Niihinhän toki on etenkin viime kuukausina totuttu.)

***

Siitä tulikin mieleeni, että oikeastaan on aika huojentunutkin mieli siitä, että nyt voi sanoa, mitä ajattelee itänaapurista. Tällä hetkellä ajatteluni on kaksinaista. Toisaalta on semmoinen ”siitäs saitte”-meininki, sillä nythän naapuri ajautuu vuosikausiksi, ettei kymmeniksikin, semmoiseen kurakkoon, että eipä naurattaisi heidän housuissaan. Toisaalta tunnen sympatiaa ja harmitusta tavallisen kansan puolesta. Ovatko syyttömiä? Kyllä ja ei. Päästivät maansa vallan ajautumaan tälläisiin käsiin, ei siis pelkästään Putlerin vaan koko valtaapitävän koneiston käsiin. Mitä siitä opimme: poliittinen laiskuus voi kalahtaa omaan nilkaan. Toki ymmärrän, että yhden pienen kansalaisen ja kahdenkaan on vaikea asettua tutkainta vastaan. Olen kuullut itsensä venäläisen kertovan – oikeastaan kahdenkin, ensimmäinen kertoja jo 90-luvulla – mihin vaikeuksiin joutuu, jos rupeaa liikaa kyselemään.

Lopputulos: jos maassa ei ole demokratiaa, ei sitä yhdessä eikä kahdessakaan sukupolvessa nykäistä esiin.

Tähän aihepiiriin liittyen sanon, että olkaamme rauhallisin mielin. Meillä on hyvä kotimaa ja erittäin hyvin hereillä oleva poliittinen koneisto ja valtion johto.

***

Kas, Talonmies tuli kaksi pizzalaatikkoa mukanaan. Joten: ei kun syööööömään (sanoi entinen työtoverini)!

Lukijani, ole iloisella mielellä ainakin tänään – murehtia ehtii huomennakin.

Kuulumisiin, Klara

Hyvä Lukijani,

ei tullut karhua vastaan, mutta aika mökillä juoksee. Päivät kuljeskelen metsissä. Mökille palatessa kiiruhdan sankoineni rannan ja saunan väliä, sitten sama kaivolle ja takaisin, jonka jälkeen tulet saunan piisiin ja kaminaan, kiiruhtaminen puuvarastolle. Äkkiä saunaan, sitten padat porisemaan, sitten tiskaaminen, joka on sekin moninainen operaatio näissä oloissa. Toisaalta olen satsannut kertakäyttövermeisiin ja mullahan on tietysti tarkkaan pohdittu, niukka ja kevyt retkeilykeittiövälineistökin. Siis titaanikattila, lusikka ja kuppi, minikokoinen kaasukeitin.

***

Tänään palaan kotitorppaan Talonmiehen ja Rakin luo. Talonmies kaupunkilaispoikana ei ole mökki-ihmisiä, joten ero ihmisten välillä suotanee: one size does not fit all. Ihan noviisi ei mettäilyissä hänkään ole, mutta mettäilyajoistaan on jo aikaa. Rakin kanssa on niin, että vaikka se pysyy kohtuullisen hyvin pihapiirissä, en ole satavarma sen suhteen, jos tulee jotakin mielenkiintoisempaa. Lisäksi alueella on susia ja koiria mennyt omistajan nokan altakin hukan suuhun. Aina on sydän vähän syrjällään sen kanssa, eikä koiria irti saa pitääkään, jolleivät ole ”välittömästi kytkettävissä”. Siihen ei Rakki-veijarin kanssa voi luottaa.

Minun puolestani susi saa rauhassa asua susien alueella, kunhan ei silmille hypi, eikä tunge pihapiireihin. Jossain päin Suomea ovat tulleet röyhkeiksikin ja onpa tuttuja, joilla on tullut susivahinkoja lähellä taajamia – kaksikin. Mutten ole susivihaaja, eikä kysymykseen ylipäätään pidä mennä tunne edellä, vaan järki. Sama koskee esim. karhunkatselupaikkoja ja haaskalta kuvaamista, jollainen paikka mökkiseudullakin on. Pitäisi antaa villieläinten elää ravinnonhankinnassaankin villieläimen elämää kuten sille kuuluu. Se on villin luontoeläimen elämänmenon kunnioittamista, johon ei mielestäni kuulu sille vieraat menetelmät kuten ruoalla houkuttelu ja johtaa sille epätyypilliseen kuvioon monella tapaa. Aikuiset uroskarhut eivät luonnossa kokoonnu samalle haaskalle, eikä naaraskarhu pentujen kanssa aterioi ukkoköörissä. Ja tuommoiset vanhat ihmisukot, jotka höpäjää karhujen kanssa kuonot vastakkain on minusta kyllä ihan heissulivei, kaikkien kannalta. Ei karhut(kaan) ole häkkieläimiksi syntyneet, eikä ihmisen kanssa pelailuun.

***

Tämä oli epävirallispoliittinen näkemykseni sarjassa ”Eläinväärinkäsityksiä ja hömppäilyjä”. Väärinkäsittäjä en luonnollisestikaan ole itse kannanotossani kuten ei kukaan kannanottaja koe olevansa 🙂

***

Mennäkseni luontoelämyksiini, niin vietin kaksi intensiivistä päivää metsässä, siis aamusta iltaan. Keräsin pussillisen korvasieniä siinä sivussa (keitetty eli ryöpätty virallisen ohjeen mukaisesti) jälkeläiselle, joka ei työnsä vuoksi metsiin nyt ehdi. Käy kyllä täällä mökillä ja on nähdäkseni ainut, joka on siihen motivoitunut talvisaikaankin. Näytti tehneen emolleen hienot saunapuut ja kaminanlämmityspuut pienine tikkupuineen. On sienensä ansainnut. Perheestämme ainut, joka on innostunut metsissä liikkumiseen ja metsästää.

Mitä näin, mitä kuulin? Näin majavan, jonka näin viime vuonnakin samalla alueella. Liekö sama talttahammas? Olen meloessa raivaillut patokeppejä tuosta kohtaa kulkutieltäni joka vuosi. Tämä aluehan on mun vuosien takainen melontaretkeilyalue jo ennen mökinosotoa. Nyt oli saanut vähän isompaakin tulvaa aikaiseksi 🙂 joskin tulvaa on nyt ilman majaviakin. Kuulin järripeipon, peipon, kirjosiepon, korpin, lokkeja, tiiroja… ainakin nämä. Joku kulki samoja reittejä, koskapa mennessä polulla havaitsemani iso korvasieni, jonka aioin palatessa poimia kyytiin, oli poljettu littanaksi. Varmaa on, ettei siellä minun lisäkseni kulkenut kukaan ihminen. Jos olisi kulkenut polulla, olisi joko ohittanut minut tai tullut vastaan. Harva tuossa maastossa roikottelee polun ulkopuolella, sen tiedän.

***

Istun kuistilla ja käypä Hyvä Lukijani tähän niin kylmä viima itärajan takaa (ei haise savu eikä ruuti), että taidan ryhtyä kokoamaan kamppeitani ja ajella lähimmälle tankille, joka on n. 50 km päässä. Siitä sitten puottelen kotiin.

Kuulumisiin! Klara