Hiiren häävieraana

Taivahaan asukkaan, sukulaisvaarin työpaikalta

Hyvä Lukijani,

osallistun hiiren häihin, pukukoodina jonkun rakennusliikkeen lippalakki, hääpöydän tarjoiluna jälkiuunileipää voi-margariinivalmisteen kera. Juomana poreilevaa, länsirinteiden kypsyttämää sokeritonta Fantajuomaa. Ei hullummat pidot lainkaan! Hälisevää vierasjoukkoakaan ei ole ympärillä. Etäämpänä joku Lokkinen valkoisessa frakissa (näyttävät olevan toistensa kraiveleissa kiinni par´aikaa) ja joku äänekkäästi kantaa ottava tuntematon, johon en saa näköhavaintoa. Ai mitkä häät? No ne juhlat, kun sataa ja aurinko paistaa yhtä aikaa. Vanha Emo aina muisti mainita ja tässä yhteydessä terveisiä hänelle tuonilmaisiin. Ja kun kukaan ei huomaa, tohdin ottaa toisenkin jälkiuunipalasen. Ja kolmannen. Lahjaksi toin läjän pikkuklapeja, siis niitä tikkumaisia koivusuikaleita. Tein ne nopeasti ennen häiden alkua liiterissä. Niistä tulee kiehisiä talvea varten, sillä juhlatilan kivipiisi on pirullinen sytytettävä, oikea savudiskon huippulinko. (Pidättäytyy neljännestä viipaleesta.)

###

Aamupäivän tuttavuus. Laji?

Mökillä tässä ollaan mustikkaämpäreiden perässä. Ne poimii meille paikallinen henkilö ties monettako vuotta. Mustikanhakureissua on pitänyt tämmätä, sillä hiirenhäitähän tässä on koko kesä vietetty. Siis sadetta ja paistetta vuorotellen ja yhtä aikaa. Märkä mustikka tunnetusti on hankala perata tai rikkoa, kuten täällä sanotaan (rikka > verbi: rikkoa). Alkuun piti ihan kysyä, jotta minkäsmoinen soosi on lopputuloksena. Samoin ”oliko siellä siat lämpimänä” tuotti pulmia. Sija on peti, tottakai. 😀 Mutta menenpä vaikka valalle, ettei Lukijani tiedä mitä on tauro tai mikä on puittari, heh. Opin muohniolaisilta. Kerron myöhemmin, jos ei satu löytymään vokabulääristä. Hahaa, turha yrittää: tekoälylläkin oli vaikeuksia! 😀

###

Joku oli kakkinut mustikkakakan tuohon.

Jahas, nyt loppuivat häät, kun Talonmies lipui pihaan mustikkaämpäreineen. Samalla toi ilosanoman marjanpoimijalta: hirvikärpäset on heränneet. Loistavaa!

Tässä ympärillä on mustikkaa vaikka hevoset söis, mutta halutaan työllistää paikallisia. Talonmies potee tunnontuskia: kolonialismiinko sorrutaan? Sanoin, että ei. Näillä raukoilla rajoilla ei työtilaisuuksia ihmisillä noin vain ole. Paikallinen teki meille laiturinkin ja hieno tuli! ”Tein sen kuin ittelleni olisin tehnyt”, sanoi hän. Uskottiin oitis, että totta puhui.

Aamusella läksin herkkutattijahtiin ja törmäsin paikalliseen pariskuntaan. Jäätiin jutulle ja nämä ihmiset on kyllä aivan sydämellisen herttaisia. Kasvot leviävät varauksettomaan hymyyn, että päivää, ootko mustikkaan tulossa! Heittämällä tulee mieleen taannoinen yrmeä katse parkkipaikalta, ikään kuin olisin tunkeutunut hänen omistamalleen alueelle. No, myöhemmin havaitsin saman tyypin nöyryyttävän miestään julkisesti. Kasautuvatko nämä ihmiset tiheämmin asutetuille seuduille, vai hermostuvatko kuin rotat liian tiheästä populaatiosta, mene ja tiedä sitten.

Tässä ihan lähellä on tälläinen rooppi ja jäin nyt miettimään, onkohan tuo pyyntikuoppa. Pitää tutkailla museoviraston tietoja.

Hiirenhääateriat näyttävät vaihtuvan kalakeittoon, joka invasoituu konettani vastapäätä. Talonmies on lämmittänyt valmiskeittoja, joten siirryn seuraamaan miten lusikka kulkee lautaselta kitusiin. Ehkä otan kupillisen itsekin.

Hyviä mustikkasatoja ja vointeja Etelä-Pohojammaalle ja muillekin! t. Klara

Kännykkäkamera ei ole hullumpi vehje – ja aina mukana.

Kilometritehtailua ja kaatosadetta ylä-Lapissa

Hyvä Lukijani,

palauduin takaisin kirjoituspöytäni ääreen lintulaudan taakse ja katselen hämärtyvälle takapihalle. Kiistatta on myönnettävä, että syksyn tuntua alkaa jo olla. Painaako siinä joku mieltä? Mietin ja tunnustan, että painaa. Mikä? Lintujen lähtö, hiipivä pimeys, synkkyys, jäätyvä maa. Sanalla sanoen: keskeneräiseksi jäänyt kesä keskeneräiseksi jääneen talven jälkeen. On sitä siinäkin. Mutta ylärinteeseen mars – ja ylärekisteriin!

###

Kävin erämaassa Suomineidon yläosissa muohniolaisen kanssa.

Hukkattiin hattujamme, jouduttiin mielettömään kaatosateeseen ja muohniolainen sai nivelkierukkavaivaa. Taisteltiin telttojen kanssa, siis tarkkaan ottaen minä. Otin typeryyksissäni mukaan uuden käänteentekevän (hah!) kevytteltan ja kaipailin sydän vereslihalla ikivanhaa tunnelitelttaa. Virhe, joka ei toistu! Värkkäilin ja ähersin sen kanssa siinä missä muohniolainen oli jo aikapäiviä vetäytynyt omaan tunneliinsa lepäämään.

No, käytiin me Norjassakin metrin parin verran. Ja sehän on aina Jotain, muka. Kovan vaeltajan merkki 😉

Välillä kohdattiin mönkijäpelillä liikkeellä olleita puheliaita poromiehiä. Olisi saatu hillaa ja siikaa ja rinkkoja olisi kuskattu mönkijöillä.

Muohniolainen kertoi, että niillä leveyksillä ei kuljeta noin vain nupikseen rinkka selässä vaeltelemassa, siis jos syntyjään on paikallista huonetta ja sukua. ”Etelän varekset on toihnen juttu.” Kuulun tietysti heihin sieltäkäsin katsottuna.

Muohniolainenkin oli ensimmäistä kertaa elämässään näissä toimissa rinkka selässä kuljeskelemassa, vaikka ihan on jo kunnon vuosilustot hälläkin. Moottorikelkalla ja mönkijällä toki ajelee kauaskin kaihraan kallaan, hillaan ja siehneen. Kyllä se vain on niin, että tämmöinen on meikäläisten kaupunkilaisten juttua ja eräretkeilyn historiakin on tätä tietoa tukemassa. Eikös Kemppinenkin ollut lakimies, vai muistanko väärin?

On meillä lantalaisilla muitakin eroja pohjoisemman pohjoisen ihmisiin. Kun poromies sammuttaa mönkijän viereen ja alkaa jutulle, niin eron elämän sykkeessä huomaa kyllä. Puheen kulku ja sanaparsi on erilainen, nuottikin toinen. On pitkiä taukoja (siis kerrallaan ainakin 30 sekuntia, kamalaa!) ja asia pyörii kuin hidas heiluri ees taas pysähtyen välillä yllättäen vasemmalle, välillä oikealle. Siinä kaupunkilainen jo naputtaa kenkää mielessään. 😀 Sukuselvitykset olivat oma lukunsa, kun muohniolaisen kanssa tuumailivat taustojaan. Mitä minulla siihen olisi ollut lisäämistä omalta osaltani? Ja kuka maalikylillä kadunkulmassa tavatessa on vähääkään kiinnostunut isoisästäni?

Vetäistiin vastoin kaikkia suunnitelmia puolentoista vuorokauden aikana 45 kilometriä, kun 10 km/päivä oli suunniteltu. Saatiin nääs puutarhaletkumainen kaatosade niskaamme, kun oltiin juuri tulossa lukituksi tiedetyn tuvan pihapiiriin, jonne oli aateltu leiriytyä. Liiterikin oli lukossa, ettei suojaan päässyt, mutta oli siinä liiterirakennuksessa vähän lippaa, joten littaannuttiin seinänviereen istumaan. Hajima kaltiosta (piti kysyä suomennosta: lähde) vettä ja laitoima ruokhaa. Ruoan valmistuessa sanoin itsellenikin yllätykseksi keksineeni juuri jotakin kamalaa, kun kello on 21.30. Että emme ryhdy taivaallisen vesikraanan alla telttojen kanssa taistelemaan, minä siis, vaan jatkamme matkaa aina tielle asti. Laskettiin sinne olevan kymmenisen kilometriä vielä eli puolentoista vuorokauden matkaksi tulisi vähän alle viitisenkymmentä kilometriä. En olisi uskonut itsestäni sitä irtoavan. No, syötiin ja lähdettiin kraanan alle talsimaan. Mikäs siinä, oltiin jo valmiiksi läpimärkiä.

Käveltiin tien reunaan, muohniolainen jalkaansa raahaten. Kyytimies tuli, vei minut kortteeripaikkaan (Luojalle kiitos, että hommasin!) ja muohniolaisen torpalleen. Sinnekin olisin ollut mitä suurimmassa määrin tervetullut. Kello oli puoli kahden maissa, kun rojahdin kortteeripaikan ovesta sisään, ripustelin teltasta lähtien kamppeet nahkurin orsille ja kaaduin kyljelleni.

Ensi vuonna muohniolainen saa lähteä elämänsä toiselle vaellukselle rallattuaan pilkillä talven yli. Mutta sitä ennen hänen täytyy hommata ikivanhan painavan Savotta-rinkan tilalle kevyempi kampe ja pari muutakin käytännön juttua ehkä.

Sen pituinen se. 😀

Hyvän yön terveisin Klara

Norjan ja Suomen rajapyykki

Hoh hoijaa, vistoa homhaa sääikkunassa

Sääikkunan näkymä ei kaksinen.

Hyvä Lukijani,

tässä ihmettelen, eikö jo korkeat voimat kääntäisi sadekraanaa kiinni, että pääsisi lopulta huomenna maastoon. Hitonmoinen ukkonenkin ilahdutti tervehdyksillään tänään ja heitti vettä päälle. No saateri nyt katkesi sähkötkin näköjään. Uuttako rintamaa pukkaa vai mikä on.

Mukhaani lähtee muohniolainen kaveri, joka puhhuu niin hoon päältä, että mie en tiä ossankohan mie ennää kunnola puhua ko mie palhaan maahlikylile. Molen nyt jumissa kortteehripaikassa, kun emmie lähe kaatosatheseen telttailemhaan. Eikä lähe muohniolainenkhan. Son niin visto homma, jos sölkhä kastuu. Met olema tuntehneet kauan kauan ja tulema hyvin toihmeen erämaissa(kin), mutta kumpikhan ei halva mithän ekstremeä suohrittaa.

No mie luulen, ertä huohmena päässään lähtemhän.

Mie toihvotan kaikile hyvvää viikon jatkoa ja olema kuuhlola!

t. Klaahra 😁

Grammanviilausta leivonta-alustalla ja ammattitaitoista sääkartan säätöä

Ilmoja pitelee

Hyvä Lukijani,

kurkistapa ruudusta tännepäin, niin huomaat nojatuolin vieressä jakkaran päällä keittiövaa´an, jonka päällä on kirkkaankeltainen muovilevy. Levy on hankittu aikanaan lapsenlapselle leivonta-alustaksi. Oli kova poika kaulitsemaan ja pyörittelemään pikkupullia.

Leivonta-alustalle on keksitty muuta käyttöä siihen saakka kunnes seuraava sänikkä tarttuu kaulimeen. Tuohon ei enää kauaa mene. Siihen asti aluselle on muuta käyttöä, sillä se toimii keittiövaa´an laajentimena, so to speak. 😀 Siihen voi leipoa vaikka pussiin survotun untuvatakkinsa ja katsoa montako grammaa: 320 g. Täällä on nimittäin laajat mittaustyöt juuri saatettu päätökseen. Rapiat 9 kiloa tavaraa ilman ruokaa ja vesiä.

Lopputulos ei yllätä: likipitäen gramman tarkkuudella sama kuin viime vuonna. Tavarat eivät olekaan vuoden aikana turvonneet. Ja kun tarkkaan ajattelee, niin ei ole ihmekään, ovathan ne lähes prikulleen samat kuin viime vuonna. O´sankta simplicitas! No, joka gramma on nyt eteisessä odottamassa starttia. Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä ruoka on tunnetusti painavin yksittäinen ainesosa rinkkakeitoksessa. Tarkoittaa yleensä viittätoista kiloa yhteensä. No, ei se paha ole. Olen nähnyt merkittävästi pahempiakin tapauksia.

###

Hermosto käy kuumana Ilmatieteen laitoksen sääennustetta seuratessa, enkä taida tässä(kään) maassa olla ainut tätä lajia. Olen kehittynyt ammattilaistasolle säiden säätämisessä. Kas, mikäli kohdepaikkakunnan ennuste täplittyy vesipisaroilla kannattaa oitis vaihtaa hakukenttään kohdepaikan lähialue. Joka puolestaan on venyvä käsite. Ennusteen saa kätevästi muutamalla yrityksellä kohentumaan. Ja taas on optimistinen mieli.

Joka vuosi retkihommissa oppii uutta. Tänä kesänä on toistamiseen tilanne, että olisin jo polulla, jos menisin yksin. Molemmilla kesän retkikavereillani on oikea ja rehellinen force majeur. Molempien tilanne liittyy tavalla tai toisella iäkkääseen omaiseen ja molempia harmittaa. Ymmärrän tuon saman kokeneena, mitä on, kun kotisairaanhoito soittaa. No, kerran oli hyvä alibi. Kelluin Valamanjoessa autiotuvan edessä. Äiti ei päästänyt kotisairaanhoitoa sisään ja soittivat, että pitäisi tulla paikalle. Oli heleppo sanoa, että enpä pääse.

Retkiin palatakseni, niin ensi kesänä toimin toisin. Päätän lähtöpäivän ja kutsun kaverin mukaan, tulee jos pääsee. Nytkin voi käydä niin, että kuljen joka tapauksessa yksin, mikä ei haittaa minua. Katsotaan miten käy.

###

Kuva toissaviikolta.

Nyt on laulut laulettu ja lährettävä on – maate siis, jotta huomenissa kone jaksaa kaasujalka oikosenaan niellä kotomaan maantietä.

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä! Voimaa ja iloa! Klara

Ps. Etelä-Pohojammaalle salakirjoitusviesti: kyllä se siitä! Käyt valakotakkisen luona. Kyllä se jotaki keksii!

Almanakasta pudonnut tunkeilija runoreitillä

Melomassa erämaajärvellä

Hyvä Lukijani,

joku varasti taskunauriini ja putosin hetkeksi almanakan lehdiltä. Sanalla sanoen, kävi kuten pimeässä luolassa kuukausia viettäneelle aikakäsitteen tutkijalle. Koejakson päätyttyä palasi päivänvaloon ja arvionsa päivämäärästä heitti pahan kerran. (viite: YLEn radio-ohjelma ”Onko aika olemassa?” 18.7.26).

Nyt olen jälleen almanakan lehtien välissä, suorastaan maailmankartalla työhuoneen ikkunan toisella puolella. Toisella puolella on se lintulauta, josta Lukijani on useammankin raportin saanut.

Tuli piipahdeltua siellä ja täällä, mutta lyhyesti sanottuna kelluin erämaisella järvellä, ripittäydyin Hyrynsalmen Hiidenkirkolla. Sieltä taistelin tieni porotokan takapuskurissa Hyrynsalmi-Moisiovaara- tielle, josta jonkun päivän haakuroinnilla ajauduin lopulta Vienanreitille. Sinne olen suunnitellut meneväni useammankin vuosikalenterin verran. On kalenterin sivuille tehty erinäinen määrä merkintöjä otsikolla ”Muista käydä Vienanreitillä”. Nyt muistin. Viimeksi kävin yhden yön verran kirjausten perusteella vuonna 2021. Oli siis aika uusintaa käynti.

Rautiaisen mylly

###

Rautiainen oli väkivoimainen kulkumies, joka pisteli rautavahvistetulla puulapiolla ruokapalkalla kyläläisille uoman, jotta saivat veden virtaamaan myllyn läpi ja pääsivät leiväntekoon. Tuolla paikalla on myös jokunen sotajoukko leiriytynyt sittemmin, sekä itärajan toiselta puolelta tulleita että meikäläisiä. Siunaa ja varjele meitä Korkein kärelläs.

Niissä merkeissä kävin rajan pinnassa Viiangin kylällä katsomassa mitä partisaanit olivat saaneet aikaa 40-luvulla. Vähän aikaa piti nieleskellä ja katsoa varovasti aitan seinille ripustettuja valokuvia. Jos minulta kysytään, niin sotakuvia ei ehkä tuossa muodossa kannattaisi ripustaa nähtäville. En osaa perustella, mutta luulen, että jokainen pelkkien sotatapahtumien pohjalta kykenee päättelemään millaista jälkeä sodassa syntyy. Ei ole sielulle, psyykelle eikä soomallekaan hyvää nähtävää, sanoo lääkäri. Osataan arvostaa ilmankin. Paikalta poistuessa mietin: mihin kuvilla pyritään?

Tässä yhteydessä kerrottakoon, että isoisääni en koskaan nähnyt. Menehtyi Keuruun porukassa Taipaleella. Osaan ilman kuvia päätellä miltä ruhonsa näytti venäläiskäsittelyn jälkeen. Makaa sankarihaudassa. R.I.P.

Viiangissa näin karhun. Suostui tähän kuvattavaksi.

Mutta takaisin ylärekisteriin ja yhteenveto Vienanreittiin. Ensinnäkin: ei pala mun kakkua. Jotenkin oli tunkeilijafiilis, kun reittien varrella on ihmisten koteja. Porttijoen pielessä oli voimallisia ilmaisuja peräti keltaisen sulkunauhan muodossa, että olet ei-toivottu, vaikka oli pari virallista reitin opastetauluakin sillä kohtaa.

Hyryn harjureitin alkumetreillä oli elävään puuhun ruuvattu kyltti: YKSITYISALUE. Kävelin pari sataa metriä puhelinlinjan ali polkua pitkin ja käännyin ympäri: en kenenkään yksityisalueilla halua kiusankappaleena hiippailla. Harjut ei Suomesta tähän lopu. Vaihtoehtoja löytyy paljon, eikä kaukaakaan tarvitse hakea alueelta, jonne on tervetullut. Parempi mennä semmoisille harjuille.

Reittiä on kai sittemmin jouduttu pätkimäänkin. Se kulki tilan sivuitse (peräti läpi?). On ymmärrettävää, jos satunnaisten kulkijoiden liikkeet alkavat häiritä. Kieltoon on maan omistajalla oikeus. Mutta piruako niitä reittejä rustaa sinne, missä joku asustaa. Maata Suomessa riittää ja lääniä jotostella.

Vienaan vieviä reittejä on ollut useita. Minoan reitti ja mikä se toinen olikaan ja mitä muitakin ehkä. Lönnruutti jos tästä on mennyt, niin älkäämme jumittuko yhteen hahmoon paikallisväelle häiriöksi.

Ainakin toisen reitin seudut tunnen retkiltäni hyvin, eikä siellä kylttejä ole kuin rajavartioston puolesta. Ja nekin vain huomauttamaan, että tuosta jos etenet, niin päädyt venäläisellä virka-autolla Moskovaan. Ja sieltä se sulle vasta YKSITYISALUE löytyykin.

Mutta on niillä seuduilla sentään erillisiä aarteita.
Tässä on pätkää itärajan reitistä.

No, nyt tuli oikein reittiesittely, että sinne vaan 😀 Tämä siis vain meikäläisen, erakkometsien hobittin näkökulma. Minähän ehdin vain kurkistella ja nyreilijä minussa sai tarpeekseen. On niitä leppoisampiakin kulkijoita. Joten ottakkee tai jättäkkee, kokemus voi olla toinen kuin nirppanokalla.

###

Entäs sitten? No, joku päivä menee mailalla huitoessa. Sitten siirryn hetkeksi Enontekiölle. Ehkä sieltä tulee seuraava päivitys, kun jonkun päivän odottelen vaelluskaveria Norjan visiitiltä. Jää nähtäväksi. Keliennuste näyttää ainakin tällä hetkellä parantuneen. Nooo, kuten tälle kesälle on tyypillistä, niin ehtii vielä pariinkin kertaan muuttua.

###

Loppukevennyksenä Moskova-tunnelmien virittämä sanailu Talonmiehen kanssa. Hekottelin tätä ittekseni hyvän tovin. Se meni näin.

Minä: Herraparatkoon miten venäläisillä on hermot kireällä huoltoasemille jonottaessaan! Tunteet niin kuumina, että hakkaavat toisiaan! Voisitko kuvitella suomalaisten hakkaavan toisiaan bensa-asemalla?!

Talonmies: En. (miettii) ...mutta nakkikioskin jonossa kyllä.

Näihin kotimaisiin tunnelmiin! Klara

Kukkasia ja sulkakynän krahinaa

No on nämä silti kauniita! Ja omalta pihalta. 😉

Hyvä Lukijani,

virkistäydyn sateisena Herran päivänä tarttumalla blogin sulkavartiseen mustekynään. Kuulet varmaan sulkakynästä lähtevän kraapustavan äänen, kun se aivopulsaation rytmissä piirtää kirjasimia ruutuun.

Samalla vilkuilen vastapestyyn akkunaan, josta näkee nyt paremmin pihalle. Ja heti sisältövaroitus herkemmille: silmät kiinni, niin kerron syyn pesuhommiin. Piti pestä, kun taas lensi pari lintusta sitä päin. Innoittaneeko niitä kesäaikana tyhjä ruoka-automaatti vai mikä, mutta herkästi lintuset litulatuset ajautuvat tähän suuntaan norkoiltuaan ensin läheisissä puissa. Kumpikin siivekäs pääsi jatkamaan, rastaslaps pienen terassitauon jälkeen. Toinen oli taas se iso sepelkyyhkyn roikale, joka ei ollut moksiskaan. Eikä ikkunaruutukaan onneksi.

###

Kuvan lupiinit vaativat selityksen. Ankarista tappotoimista huolimatta niitä nousee pihalle joka kesä. Edellisen omistajan istuttama laji, joka joskus olikin suurta hottia.

Mitä pihaan tulee, niin edellisen omistajan siihen suunnittelema ja sittemmin räjähtänyt lajikevalikoima jää kaltaiselleni ei-puutarhaihmiselle epäselväksi. Mutta antaa kaikkien kukkien rehottaa rehottaa vaan! Eläköön hoitamattomien pihojen sekava monimuotoisuus, moniarvoisuus ja ja ja… Mutta hetkinen! Rajansa kaikella: lupiinissa löytää monimuotoisuuskin rajansa. Ja Lukija ottaa ja rauhoittuu siltäkin osin, että ainuttakaan juhannusruusua ei ole, eikä poksautuskukkia, eikä sitä karhunputkea vai mikä se tuhottava vieraslaji olikaan. Onneksi ei edellinen omistaja, tai oikeammin anoppinsa, hoksannut niitä hortonomisoida pihamaalle.

Ja kaiken yllä valtavat kuuset vartioivat sammaloitunutta nurmikkoa, myyräin valtakuntaa. Jos olen joskus jo tänne inventoinut puutarhamme, niin voin kertoa lajikirjon kukoistavan jopa voimallisemmin kuin koskaan ennen. Mutta iloitkaamme: Talonmiehen omenapuut kantavat taas hedelmää! Näyttää tulevan molemmille oma omena 😀 Viime vuonna tuli jopa kolme ja puoli per kärsä.

Olen jo kouluajoista ollut onneton muistamaan kasvilajeja, vaikka biologia oli lukiossa lempiaine. Liekö tämä karpalo vai mikä, tekoäly kyllä tietäisi. Tarkistin: sanoo isokarpaloksi. Oppia ikä kaikki: niitäkö on isoa ja pientä. Olen keräillyt vain kaikki, mitkä näkökenttään on sattuneet. 😀

###

Ja mitä vielä? Vähän täällä jäitä poltellaan, kun tunturireissu peruuntui keliolosuhteiden vuoksi. Eläkeläinen toki lähtee hyvän sään aikana koska vain, mutta retkikaverin menoja raamittaa työnantaja, toistaiseksi. No, löytyi se raamittaja sitten itsellekin muutaman vuoden ikäisen yökyläläisen muodossa. Piipahtaa vielä toisenkin yön. Velvollisuuksista selvittyäni ja niiden jälkeen vähintään vuorokauden laakereilla maattuani hyppään karttalehdille.

Mutta yksi on Väiski varma: pitempikestoisiin vesisateisiin en lähde. Melontareissuilla olen saanut tarpeekseni kostuneista kamppeista ja hytinästä.

###

Kun nyt tulikin puheeksi, niin seuraavaa saderintamaa odotellessa (näkyy jo ikkunasta) alan tutkailla karttalehtiä. Yksi reissu on sovittu muoniolaisen kanssa lähiviikoille, määrittämälleen reitille. Toisen reissun teen yksin ja siinä on jo viritteitä Enontekiön suunnalle. Sittenpä alkaakin jo olla ruskaviikot käsillä. Ne skippaan pääsääntöisesti. Kas, kun vieläkin kummastuttaa turkulaisen esittämä kysymys: ”Montako ruskavaellusta olet tehnyt?” Mitä hemmetin ”ruskavaelluksia”, aivan kuin se olisi joku vakiintunut käsite oikein.

Jänkhäläiset ovelasti hekottelee silmät viiruina: ruska alkaa 11. syyskuuta kello 12. Ja nauravat suut väärällään sen päälle. No, ruskan alkamisen ajankohdasta olemme kai kaikki kuulleet useammankin version. 😉

Näihin puheisiin ja vointitoivotuksiin Teidän Klara von Saken

Nautitaan kesästä vielä ennen kuin ”ruskavaellukset” alkavat puristaa kulmakarvoja.

Urkkimassa menneisyyttä ja iloitsemassa löydöstä

Rajaseudun soita

Hyvä Lukijani,

tervehdin kolean epävakaisesta kesäsäästä. Ei puhettakaan Etelä-Suomen helteistä ja Luoja varjelkoon Keski-Euroopan tappokeleiltä. Maamme on pitkä ja kansa paikoin juurevaa. Joten säätkin säätyy moneen asentoon ja kauppatorien hennot lierihatut ja kesäiset pitsihansikkaat vaihtuvat öljyisiin Hankkijan lippalakkeihin ja mutaisiin työrukkasiin. Näin on säädetty ja näin on.

###

Näistä raamatullisista sananparsista siirryn ilmiantamaan pakanallisen riitin, jonka äärellä vastikään vietin tovin umpimetsän uumenissa siunaten löytämääni karsikkopuuta, josta olin aiemmin saanut vinkin. Olin satavarma, että maasto on niin takkuista, etten perille pääse tai puu jää löytymättä. Mutta löysinpäs!

Karsikkopuita on pitkin itärajoja ja Virossakin. Karsikkopuu on äärimmäisen mielenkiintoinen osa kansamme historiaa. Ottaannuin siihen keväällä metsissä samoillessa. Pysähdyin tuolloin suosaarekkeeseen ja nojailin puuhun ajatuksissani. Puuta vilkaistessa hoksasin kaarnassa viillon, jonka äkkäsin pilkaksi. Pilkkaa tutkiessa havaitsin ikivanhoja kaiverruksia ja numeroita. Oli setvittävä asiaa. Olin kyllä Närängänvaarassa nähnyt karsikkopuun ihan nähtävyytenäkin ja merkityllä polulla. Tuolloin paikalle sattuneista turisteista johtuen huomio siirtyi muualle ja asia unohtui.

Karsikkopuu kertoo konkreettisesti maamme perin lyhyestä sivistyshistoriasta keskieurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna. Toki kaupunki-ihmisten asuinalueiden instituutiot Turun akatemioineen ja mitä niitä onkaan, ovat oma juttunsa, mutta eivät koko maan tulokulma. Pettuleipäalueilla eletään edelleenkin toisessa todellisuudessa, mikä tahtoo unohtua Yleisradiota myöten.

Karsikkopuulla oli useampi tehtävä. Etenkin se liittyi vainajapelkoon. Eipä monikaan kylmän viileästi suhtautuisi olohuoneen puolipimeään nurkkaan istahtaneen, haudasta nousseen äitimuorin tuijotukseen tai isäukkoon kirves kädessä. Tuohon aikaan edesmenneen käyttämiä teräaseita tuhottiin ja väänneltiin, jottei saa niitä käsiinsä kotinurkille liihotellessaan.

Ihmisellä on maailman sivu ollut pelkoja, kohteet vain vaihdelleet. Tämä vähän nykysäikkyä lohduttaa. Tahtoo unohtua, että elettiin sitä ennenkin, pelättiin ja kuoltiinkin. Puun juurella seistessä pysähdyin ajattelemaan kuinka puu seisoi vakaana mastona novgorodilaisten hiippaillessa ohitse ja sittemmin tykkien jylinässä. Onneksi ei saanut osumaa! Jäi kertomaan tarinaansa, toivottavasti kertoo jatkossakin.

Nämä kaiverrukset ovat 1800-luvun lopulta. Kristinusko toi mukanaan ajatuksen ylösnousemuksesta. Katajainen kansa otti sen konkreettisesti. Nääs äitimuori on ylösnousemukseen saakka vapaa nousemaan haudastaan ja palaamaan kotipirttiin. Muorille kannatti kiinnittää esteeksi viesti karsikkopuuhun: käännypä tästä kirkkomaalle ja könähdä takaisin hautaasi. Näin säästyttiin vainajan aiheuttamalta vaaralta ja uhkalta.

Siis liittyvätkö monimuotoiset uhkan ilmentymät vain omaan aikakautemme? Entä koetut pelkomme verrattuna vainajapelkoihin ja uskomuksiin? Siinäpä miettimistä.

No, back to basics: Janne Vilkuna on tehnyt väitöskirjan ”Suomalaiset vainajien karsikot ja ristipuut”. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 1992. Löytyy verkkojulkaisunakin. Latailin itselleni ja tutkailen.

###

Kuva on ottamani, tausta on muokattu uudelleen.

Tämä harlekiinileppäkerttu* oli Hyrynsalmella, jossa kohtaa jarrutin ja nautin ruokatermoksen sisällön Hyrynjärven sataman rannassa seuraillen perhekunnan toimia nätin moottoriveneen äärellä. Ensin siinä oli nuoripari ja appiukko. Sitten paikalle kurvasi anoppi pikkuauton ratissa vänkärinä peräkammarinpoikaoletettu. Sukukunta aaltoili veneen kajuutasta laiturille, välillä kauhottiin vettä, ongittiin köyttä ja sitten kelkottiin kanistereita eeskahtaalle. Ruokaa lusikoidessa lennähti kuvan pilkkukuoriainen nokan eteen.

Harlekiinileppäkerttu on vieraslaji. Tuotu Itä-Aasiasta Eurooppaan biologisen torjunnan ajatuksella. Mopo karkasi biologisessa mekanismissakin käsistä ja laji levisi lähes koko Eurooppaan torjumaan paitsi kirvoja myös syrjäyttämään kotoperäisiä leppäkerttulajeja. Että nyt pitäisi siis tuoda joku uusi laji biologisesti torjumaan harlekiiniheppua, jonka jälkeen pitäisi tuod… ja niin edelleen.

*Ei vaiteskaan! Kuvassa on kotoperäinen ahopirkko, huokaus ja helpotus! Kiitos Irmalle hoksautuksesta! ❤ Harlekiinipirkolla on valkoiset täplät tuossa ”välipanssarissa”.

###

Viimeinen kuva kertoo jotakin. Näetkö sieltä naamasi? Kurkistapa tarkkaan. Se on lähteen pohjasannikkoa, josta pulpahteli pohjavesi Narkissoksen katsoa.

Olkoon karsikkopuun siunaus kanssanne, varjelkoon teitä pahoilta henkimaailman olennoilta ja mahdollisesti pahoissa aikeissa liikkuvilta potentiaalisilta novgorodilaisilta !

terv. Klara

Ps. Heikille tässä todistuskuva 😀

Juhannusta retriitistä ja tekoälykkäitä ajatelmia

Kuk-kuu! sanoi Kirjosiepponen.
Hän ja rouvansa ruokkivat hiki päässä lapsosiaan. ”Vie mennessäs, tuo tullessas” eli vie ruokaa luukusta,
tuo ulos käytetyt vaipat eli ulostepussukat.

Hyvä Lukijani,

hyvää juhannuksen loppua ja turvallista kotimatkaa, jos illan päälle on istahdettava rattiin.

Oman osani tein eilen mutkien kautta mökille puoliso jäädessä jystämään palloa vahtikoiran kanssa. Mutka ajolinjoissa johtui aikeesta piipahtaa luonnonmuodostelmalla. Vetelin kumminkin ohi koska kaksi autoa oli jo sinne kääntymässä ja kaksi tulossa pois. Ehdin syksymmälläkin.

Yöunet meni ukkosen kanssa vuorotellessa. Kun pelaamisesta ja lapsenhoitohukista jäi leporästiä ja kohonnutta leposykettä, niin pakotin itseni huilailemaan tänään. Tuulikin on kova, joten ulapalle ei ole asiaa. Suunnitteilla on retki lähialueille kiinnostavaan kohteeseen. Sen teen ehkä huomenna. Kohteeseen pääsyssä on haasteita, joten saapa nähdä. Kerron lisää myöhemmin, jos onnistun pääsemään.

Aamulla päilähteli aika ajoin hieno valo. Enpä tosin tiedä näkyykö tässä siitä jälkeäkään, mutta värejä en ole korostellut tähän kuvaan.

###

Päivä epistola koskee tekoälyä (AI). Aloitan kysymyksellä: oma kantasi tekoälyyn?

Jouduin tekoälyn takia taannoin morkatuksi ehdotettuani sen käyttöä kolopelituloksen laskennassa. Tekoäly laskee tuloksen luotettavasti ja luotettavan tuloksen luulisi kiinnostavan. Ehdotus masinoi lunta omaan tupahan, mutta joku panssariprikaatin pioneerigeeni se ekspressoituu meikäläisessä, kun tämmöiseen lähden. Keväällä tuli karttasuunnistajalta takkiin siitä, että kuskaan Garminin InReachia retkilläni. Sain armoa, kun selitin sovelluksen nimeltä MapShare toimivan kapulan kautta ja auttavan kotiväkeä näkemään sijaintini. Tunnetun retkeilijän menehdyttyä juuri voi ymmärtää omaisten osan. Yksinkulkijan paikantaminen voi tulla tarpeeseen. Mutta korostan, etten tiedä oliko hänellä paikanninta (voisin ajatella, että oli).

###

Tänä aamuna hekottelin naamakirjassa jaettua älytehtävää. Aina samat tyypit näitä jakavat, eikä koskaan ilman omaa, oikeaa tulosta. Vaihtelun vuoksi voisi edes kerran jakaa väärin menneen, eikö totta. 🙂 Jäin asiaa miettimään ja pyysin tekoälyltä selitystä ihmisen motiiveihin yleisellä tasolla. Pyysin kuvankin. Se on tässä, hah.

Kuten Lukija huomaa, kuvassa on sekä kökköä huumoria että parikin kirjoitusvirhettä. Jonka takia tekoälyä ei pidä ottaa kritiikittä kuten ei ylipäätään mitään elämässä, jos multa kysytään! Fasessa esitetyn pähkinän ratkaisuun tekoälyllä meni 3 sekuntia.

###

AI antoi ihan järkeviä selityksiä siihen, miksi jotkut keikaroivat tälläisellä. Jos Vanha Äitini vielä eläisi, olisi hän ensimmäisenä näitä ratkomassa 😀 Rakasti sudokun ratkomista ja tykkäsi luetella Suomen jokia ja saksan kieliopin ritirimpsuja.

Mutta vanhanaikainen ”knoppologinen pätevyys” tulee romahtamaan. Esko Kivikoski-klooneille ei ole enää sijaa. Eskon Lukija muistanee, tuon 60-luvun tietovisailijan. Kaikki pseudo-osaamisella brassailu tulee kokemaan inflaation ja ihminen alkaa käyttää kapasiteettiaan tähdellisempään – kuten vaikka laajempaan ajattelemiseen ja synteesien tekemiseen. Tekoäly saa tyrkätä tietovisailijat syrjään ja nousta itse bodiumille. No, realismin nimissä on sanottava, että saa nähdä miten käy terveydenhuollon. Muistan, kuinka internetin yleistyttyä alkoi vastaanotolle tulla tyyppejä A4-pino kainalossaan. ”Näissä intialaisissa ayrveda-tutkimuksissa on lueteltu just mun oireet.”

###

”Myydään yksiö lähiaikoina tapahtuvan paikkakunnalta muuton vuoksi”

Back to basics: Rantasipisten asunto on tyhjillään ja muuttavat lähikuukausina ulkomaille.

Riensin ensitöikseni tilannetta tarkistamaan. Ei munankuortakaan missään ja tuossa pesän oikealla puolella näkyvä vaalea lätkä on nurinpäin käpertynyt kuiva lehti. Aprikoitiin Talonmiehen kanssa tekevätkö vielä toisen pesueen tälle vuodelle. Katsotaanpa tekoälyn vastausta: ”Koska olet jo aiemmin kertonut mökkisi rantasipin pesässä olleen neljä munaa ja pesinnän onnistuneen normaalisti, kyseessä on todennäköisesti vuoden ainoa poikue.” Toivotaan että on oikeassa ja koiran voisi nyt päästää rantaan juomaan ja jaloittelemaan ja rauhassa mennä itsekin. Ensi kesäksi laitamme pesäpaikalle lapun: Ei pesintää tällä alueella! Yksityisalue! Rantautuminen kielletty! Kaikenlainen majoittuminen ei ole sallittua!

###

Nyt piti kuistilta tulla sisälle tuulen yllyttäessä petäjiä heittelemään kävyillä. Käpyosuma on yllättävän tuikea, kun korkealta ammutaan. Tuulikaan ei näytä iltaa kohti rauhoittuvan, joten rento melontalenkki vaihtuu saunanlämmitykseen. Alkukuvan kirjosieppopariskunta ahertaa nonstoppina lastenhoitotoimissaan. Kunpa oltaisi paikalla pienokaisten lähtiessä maailmalle!

Kiitos juttuseurasta! Klara

Pörriäinen yllättäen tulla tupsahti samalle apajalle.

Eponyymejä ja pulituuria

Taivahinen valoilmiö.

Hyvä Lukijani,

olen jonkinlaisen kakofonian syövereissä, joten pahoittelen etukäteen todennäköisesti tilkkutäkkinä ulossuoltuvaa tekstiäni.

Meneillään on monenlaista settiä, kun hupeneva kesä koputtaa olkapäähän: ”Kohta on routa maassa”. On pelihommia, metsäjotoksia ja sähköpostiin kilahti juuri ehdotus reissusta Reisan nasjonalparkkeniin tai Signaldaleniin. Suhtaudun skeptisesti, liian tiukka aika-akkuna. Lisäksi olen jo toisessa kombinaatiossa menossa erämaahan, säävarauksella lupauduin. Säävaraus on eläkeläisetu. Voi huomioida kelin työpaikan loma-aikataulujen sijasta. Niitä on riittävästi jo huomioitu.

Mutta kaasu pohjaan, että ehtii kesällä kaiken tarvittavan, ks. yst alle.

Kymmenen heittokuutiota. Tohtii ensi talvena lämmitellä kämppää ja tuikata tulet saunan piisiin.

Ehditty on, meinaan laskostaa klapit mökkiliiteriin, viittaan edelliseen postaukseen. Tarkoitukseni on poltella näitä juhannuksena, ellen lyö rinkkaa selkään ja etene polkua jollekin laavulle. Talonmies jää kotimökille taluttamaan vuoroin koiraa, vuoroin mailakärryä. Onko syntiä, jos sopuisa vanha pariskunta viettää juhannuksen satojen ja satojen kilometrien päässä toisistaan? Ei ole. Molempien preferenssiä kunnioitetaan. Fifty-sixty. Muistelen vieläkin yhtä purjehtivaa pariskuntaa, joista toinen inhosi purjevene-elämää, mutta puolison vuoksi kitui purtilossa. Kirkkaamman kruunun toivossa?

Viheriö on vetänyt minuakin puoleensa. Oikea pakara soi ja lonkka kivistää, joten alkaa olla forest time. Mailasta vierottuminen vie vielä pari päivää. Kun viime talvena ajauduin puolivahingossa treeniryhmään ja harjoittelu osoittautui ennakoitua mielekkäämmäksi, niin tekniikka parantui ja sehän koukuttaa.

Lukijani ehkä heittämällä keksii useammankin koukuttavan lajin. On juoksijoita, pyöräilijöitä, uimareita ja kuntosaliporukkaa. Yksi soittaa sormet ruvella sahaa, toinen kirjoittaa, yhdellä käryää pannu toisen ruopiessa puutarhaa. Rannan ohi vilahtaa koukkuuntunut leijasurffaaja, toinen rallittaa hevosella. Onhan näitä. Mutta naurettavin heistä on golfari, eikö totta! ”Kun en muuhun enää pysty, aloitan golfin”, sanoi tennisfriikki joskus. Vaan eipä ole vielä kentällä näkynyt, tosin on vasta lähemmäs kasikymppinen. Minä tartuin mailoihin kolmisenkymmentä vuotta sitten, eikä valmiiksi tule. Sanalla sanoen: vaikea laji. Kaikille, tasapuolisesti.

###

Vaikea laji se on tämäkin, nimittäin tomaatin ja mustikan kuivaaminen. Post festum muistin lukeneeni prosessin kestoksi parikin päivää. Oikea muistikuva, vaan tulipa kokeilluksi. Jos minulta kysyttäisi, niin sanoisin: ei kannata. Kaupan kuivatut tuotteet saa riittää. Mutta varoitus: kuivatut vihannekset ”Salliselta” on kamalia. Tuhosin niillä erän kuivaamiani ruokia ja tiedän toisenkin, jolle kävi samoin. Maku oli pilalla.

###

Lopuksi puran työpöydän muistilappuja aiheista, jotka olen varannut tänne.

Haluan laput roskiin. Kas tässä ensin eponyymejä, mikä tarkoittaa jonkun henkilön nimeen liitettyä määritelmää, ilmiötä, menetelmää tai käsitettä . Lääketiede on eponyymien aarreaitta (Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti, Bakerin kysta), mutten nyt laita tähän lääketiedettä. Btw, lääketieteessä etenkin kirurgia on täynnä näitä eponyymejä eli ukkojen nimiä, mistähän johtuu ja vino hymy päälle.

Dunning-Krugerin efekti. Tarkoittaa, että yliarvioi ymmärryksensä tai tietämyksensä laadun ja antaa vaikutelman asiantuntijuudesta, jota tosiasiallisesti ei ole. ”Luulee tietävänsä, koska ei tiedä, mitä ei tiedä.” Noh, tämä on vähän kuin insinööri vastaanottohuoneessa, heh, anteeksi, oli pakosta sanottava, huumorin kukka vain tähän.

Saganin standardi. Tarkoittaa, että poikkeukselliset väitteet edellyttävät poikkeuksellisen vahvat todisteet. Tässä tulee mieleen lapsena kuultu, totena kerrottu juttu, että yökuski huomasi autonsa takapenkillä surupukuisen naisen, joka katosi. Vahvoja todisteita odotellessa! 🙂

Occamin partaveitsi. Yksinkertaisin ja riittävä selitys on yleensä paras.- Siis yksinkertaisesti ottaen edellä kerrotun auton kuljettaja vain torkahti.

Godwinin laki. Mitä pitempään väittely kestää, sitä todennäköisemmin joku vertaa jotakuta natseihin. Tämä on mielestäni paitsi hauska, myös ajankohtainen venäläisestä näkökulmasta. Älä kokeile tätä kotona.

Brandolinin laki. Virheellisen väittämän kumoaminen vie merkittävästi enemmän energiaa kuin sen esittäminen. Tämän luin Talonmiehelle portaiden yläpäästä. ;D

Taannoisen autiotuvan kamina.

###

Toinen muistilappu on listaus päihtymistarkoituksessa käytetyistä tuotteista, joita Talonmiehen kanssa muisteltiin. Kumpikin oli napannut joitakuita aikuisten välisistä keskusteluista. Lapsenahan osasi esittää välinpitämätöntä ja ottaa ymmärtämättömän ilmeen naamalleen, vaikka tosiasiassa rekisteröi kaiken. 😉

Tässä lista:

  • pulituuri, oodekolokni eli outo kolina, kompassinesteet, konekiväärin jäähdytysnesteet, jarruneste, metanoli ja tenttu.

Omalta erikoistumisajalta muistan hoitaneeni yösydännä teho-osastolla pariakin metanolia nauttinutta henkilöä ja ainakin yhtä, joka oli juonut jarrunestettä. Oli vielä joku muukin nautintoaine, jota hörppivät: lasinpesuneste? Käsidesipumput on monessa sairaalassa jo pistetty pois käytöstä.

Juomasuositus: alkoholiton olut, juomien kärkeä, jos minulta kysytään.

Gesundheit! Klara

Väsynyt rantasipi odottamassa, että pääsee pesälle vaihtamaan haudontahukia siippansa kanssa.
Talonmies väitti jopa ”herättäneensä yhtenä aamuna toisen vanhemman munien päältä”,
mutta pidän tarinaa Dunning-Krugerin ilmiönä.

Hossan kurkistus ja kajakkihommia

Lounatkosken mylly, Lavajärveltä tuotu entisen tilalle

Hyvä Lukijani,

Hossa tuli hosaistua. Eipä ollut vielä paljoakaan kulkijoita ainakaan, kun painelin mutkien kautta perspuolelta Lipposensalmeen ja takaisin kiertämättä Kokalmusta. Jo etukäteen olin suunnitellut skippaavani yleisöä eniten kiinnostavat paikat.

Pitihän se tietää ja aiemmasta muistaa, että kesäkuun alkupäivinä keskellä viikkoa on rauhallisin aika liikkua kansallispuistoissa etenkin, kun lämpömittari pysyttelee alle kymmenessä. Tuulikin oli reipas ja jäätävä. Rivakasti liikkumalla pystyi keskittymään muuhunkin kuin keliolosuhteisiin, kun päällä oli aluspaidan lisäksi ohut villapaita, kaksi takkia ja untuvaliivi ja jalassa kunnon villadamaskit ja paksut maastohousut. Älkäämme myöskään unhoittako paria kerrosta myssyjä ja kintaita.

Kun aamusella kello seitsemän siirtyy metsään, ei siellä ole kuin hööppänöitä eläkeläisiä. Tavan kansa kuoriutuu esiin vasta yhdentoista maissa.

Ihmishavaintoja tuli vain Lipposensalmen laavulla istuskellessa. Saldo: ohiajavia ja moikkailevia maastopyöräilijöitä 4+2 ja lisäksi 3, jotka jäivät laavulle. Yksi oli noussut väärällä jalalla ja olin innocent bystanderina nopeasti kireän ristikuulustelun kohde: missä yövytty, montako kilometriä kuljettu, kuinka paljon vielä ja millä aika-akkunalla jne.

Luirusin paikalta tutkailemaan luontoa. Pusikoissa vaaniessa sain äänihavainnon kahdesta neitosesta. Kahden yksilön rinkkakaravaani kulki ohitseni kuin idän pikajuna. Ääni alkoi kuulua jo hyvissä ajoin vasemmalta, voimistui kohdalla kovaääniseksi ja siirtyi hitaasti vaimentuen oikean kaiuttimen puolelle kunnes metsä nielaisi viimeisetkin tavut vihreään kitaansa. Tuulen suhina oli hetkeksi antanut äänitilaa, mutta otti paikkansa hanakasti takaisin. Muita rinkkailijoita tai ylipäätään ketään ei näkynyt. Luontokeskuksen pihassa ja parkkipaikoilla oli kyllä autoja ilahduttavankin paljon keli ja almanakka huomioiden. Maantiellä kiinnittyi huomio ulkomaalaisten asuntoautoilijoiden määrään.

Hossassa ja Kylmäluomassa olen söhläillyt kajakkini kanssa ja ilman sitä kolmisenkymmentä vuotta, kun matka sinne ei ole ollut este, eikä oikein hidastekaan. Mutta itä-Suomen rajamailla on samankaltaisia hienoja paikkoja muutoinkin. Ne pitää vain itse hoksata kartasta tutkailla.

Hossan hypekohteita ei monikaan kai viittä kertaa enempää ajele ihailemaan, joten muualle kannattaa siirtyä. Toisaalta sinne on helppo tulla ja siellä on hyvät mahdollisuudet päästä nk. kohteisiin heidänkin, joiden vointi tai kunto ei riitä päivämatkojen päähän.

Yhteenvetona sanottakoon, että kyllä sinne porukkaa mahtuu ja uuden yrittäjän otettua luontokeskus haltuunsa oikein toivonkin yleisömenestystä. Saattaahan tuolla silloin tällöin käydä. Polut on leventyneet helposti kuljettaviksi, nuotiopaikkoja ja laavuja edelleen on, vaikka paljon nyt jääkin huollon ulkopuolelle. Että mikäs siinä. Mutta muuta on seuraavaksi kiikarissa.

###

Lopuksi lähetän terveiset täältä rajan vierestä, jonne kurvasin Hossasta Talonmiehen aputytöksi. Tuli nääs kymmenen kuutiota koivuklapia liiterin viereen, että romps vaan. Ne piti kelkkoa suojaan. Jäin sitten vielä tänne vähäksi aikaa itsekseni melomaan. Nähtyjä ihmisiä 1 kpl, kalalla.

Kuten sanottua, kajakilla pääsee minne vain, ks. kuva :D. Kävin tutkailemassa aiemmin havaitsemaani omituista kulkureittiä suomaisen ranta-alueen laitamilla. Lähistöllä on ollut majavan pesä vielä viime kesään saakka. Nyt lätkähäntä näyttäisi kaikonneen. Olen aiemmin tutkinut paikkaa ”reitin” toisesta päästä. Uoma on kaikkinensa satoja metrejä, joten luovutin kuvan kohdilla väylän uhkaavasti kaventuessa. Arvelin, ettei läpi pääsisikään. Tuoltahan ei sitten tulla, eikä tultukaan, muuten kuin peruutusvaihteella. Kajakki on lähemmäs viisi metriä ja jää mukavasti hakauksiin, jos yrittää kääntymistä, nimimerkillä Kokemusta on – uhkarohkea kun on (ollut?).

No, löytyi sitä avoimempaakin vettä. –Hyvää nousuviikkoa! Klara S.